Normaali aihe Leikkaus takana, kuntoutuminen edessä (Luettu 341 kertaa)
raakkuja
Nivelklubin tulokas
*
Poissa


Liike on l��ke!

Viestejä: 5
Liittynyt: 30.09.2019
Leikkaus takana, kuntoutuminen edessä
30.09.2019 klo 13:59:43
Tulosta viesti  
Tervehdys kaikille,

olen 39v. mies ja minulle tehtiin lonkan tekonivelleikkaus n. kaksi viikkoa sitten. Leikkaukseen olisin päässyt jo viime kesänä, mutta päätin vielä yrittää jonkin aikaa kun luvassa oli opiskelua työn sijasta. Jälkiviisaana voin sanoa, että leikkaukseen olisi ollut hyvä mennä jo viime syksynä, sillä kävi niin että voimat ja vointi romahtivat. Mutta joskus pitää oppia kantapään kautta ja näillä mennään.

Lonkkavaivojen taustalla on lapsena sairastamani Perthesin tauti, jonka vuoksi lonkka leikattiin ollessani 7v. Tästä lapsuusiän leikkauksesta huolimatta reisiluu jäi viallisen muotoiseksi, mistä on seurannut pahenevaa harmia n. 20 vuoden iästä alkaen. Olen myös käynyt nuorempana läpi ison selkäleikkauksen ja siitä toipumisen, joka oli kokonaisuudessaan 2-3 vuoden "projekti". Näin ollen, tämä on elämäni aikana kolmas kerta kun opettelen kävelemään uudelleen.  Kliseinen

Itse leikkaus sujui ongelmitta ja tekonivel osoittautui leikkauksessa kirurgin mukaan täsmälleen sopivaksi. Tämä oli hyvä uutinen, sillä käsittääkseni keraami-muovi-tekonivel oli harvinaista mallia johtuen reisiluuni anatomiasta/ongelmista ja joutuivat tilaamaan sen hyvissä ajoin etukäteen. Leikkaus oli tiistaina, pääsin ensimmäisenä pöydälle ja kotiuduin keskiviikkona. Olen kiitollinen saamastani hyvästä hoidosta ja tämän kerroin myös hoitohenkilökunnalle. Kirurgia muu henkilökunta kehui parhaaksi ja hoitaa kuulemma tällaisia "vaativia leikkauksia". Kävi siis hyvä tuuri, yhtään väheksymättä muita kirurgeja!

Ensimmäinen viikko kotona oli mielestäni helpompi, kuin tämä toinen viikko on ollut. Tämä ei niinkään ole johtunut kivuista - pahat kivut jäivät leikkauspöydälle, ja jäljelle jääneet kivut ovat olleet lähinnä haavakipua ja lievää turvotuksen ym. aiheuttamaa kudoskiristyksen tunnetta. Olen parantumaton "unissapyörijä" eli minun on hankala nukahtaa ja nukkua vaihtamatta asentoa. Tästä syystä ensimmäinen viikko oli varmaankin helpompi, sillä leikkauksen jälkeen olo oli niin väsynyt, että tuota ongelmaa ei ollut, ja tuhdimmat särkylääkkeet myös auttoivat. Nyt, kun vointi on jo parempi ja kroppa kaipaisi enemmän liikettä mutta ei pysty sitä vielä saamaan, yöunetkin ovat olleet vähän heikommat. Tämä ei ole kuitenkaan mikään iso ongelma, pystyn lepäämään päivälläkin mikäli tarvetta on.

On ollut hyvä lukea foorumilta muiden kokemuksia. Ehkä tärkein ammentamani opetus muiden kokemuksista on ollut se, että toipuminen on todellakin yksilöllistä, ja että tarkkoja suunnitelmia ei aina kannata tehdä ja vaatia itseltään. Itse olen aika systemaattinen ja analyyttinen pohdiskelija, joten noiden asioiden oivaltaminen ei ole ollut mikään itsestäänselvyys, vaikka minulla on toipumisesta aikaisempaa kokemusta.

Vaikka toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin, tulevaisuuteen liittyy tietysti huolenaiheita lonkan vuoksi. Yritän (lähi)tulevaisuudessa kouluttautua uudelleen, mutta polku siihen on vielä aivan auki. Kävelen tällä hetkellä kahdella sauvalla, nelipistekävely - saati yhdellä sauvalla kävely - ei ole vielä lähelläkään onnistumista. Osaston fysioterapeutti kyllä sanoi (ääneen omatkin ajatukseni), että koska kävely on ollut hankalaa ennen leikkausta niin monen vuoden ajan, sen korjaaminen ei välttämättä tule olemaan helppoa eikä nopeaa. No, se on helppo uskoa.

Toipumisessa toisaalta ehkä auttaa pitkä tausta voimailuharrastuksen (voimanosto/kuntosali) parissa ja se, ettei ole muita perussairauksia. Ainakin sillä tavalla, että lähtötilanne voisi olla huomattavasti huonompikin. Pystyin jatkamaan kuntosalilla käymistä kivuista huolimatta melkeinpä leikkaukseen asti, toki lonkka ja selkä huomioiden. Fysioterapeutti ei ollut voimatasoista ollenkaan huolissaan, mikä oli helpottavaa kuulla. Tietysti harmittaa, että samalla tavalla ei voi omia rakkaita harrastuksia jatkaa. Mutta kevennettynä voi, ja onhan niitä uusia asioita maailma täynnä.

Mielenkiinnolla odotan, miten tämä kävely nyt tästä lähtee kehittymään. Tuntuu siltä, että lantio elää aivan omaa elämäänsä, olen kuitenkin käsittänyt että lantion ja leikatun jalan toimintaan ja mittasuhteisiin liittyvät tuntemukset ovat leikkauksen jälkeen yleisiä ja vähenevät ajan ja toipumisen myötä. Yritän siis olla sopivasti jalkeilla ja sopivasti levossa. Aina se ei ole ihan yksinkertaista.

Epikriisissä mainittiin, että fysioterapeutin kontrolli olisi omassa tk:ssa 2kk kuluttua leikkauksesta. Mitenkäs muilla klubilaisilla on ollut, taitaa olla sairaanhoitopiireissä eroa tämän asian suhteen? Aion tuon vielä varmistaa, että onko tuo aika todella noin pitkä. Ajattelisin, että voisin saada hyötyä fysioterapeutin ohjauksesta jo aiemmin, sillä en aivan usko omiin taitoihini tässä asiassa. Ei sillä, että minulla olisi hirveä hoppu korjata kävely, mutta ihan maalaisjärjellä ajatellen, ongelmat eivät ole olleet ihan pienimmästä päästä viime vuosien aikana. "Tein itse ja säästin" ei ole ehkä paras malli tässä asiassa...  Virnistys

Tsemppiä kaikille klubilaisille viheliäisten vaivojen voittamiseksi.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Sopuli
Nivelklubin superaktiivijäsen
*****
Poissa



Viestejä: 6 188
Sijainti: Mansesta nääs!
Liittynyt: 30.09.2008
Re: Leikkaus takana, kuntoutuminen edessä
Vastaus #1 - 30.09.2019 klo 16:29:47
Tulosta viesti  
Minulla oli jälkitarkastus noin 2 kk kuluttua leikkauksesta, mutta jos muistan oikein yli 10 vuoden takaa, niin oli jo noin 2 viikon kuluttua yksi fysioterapeutin kontrolli, jossa katsottiin tarvitsenko fysioterapiaa. Fyssari tuli sitten siihen tulokseen etten tarvitse, neuvoi vain jonkun jumppaliikkeen jota en ollut aikaisemmin tiennyt. Ei minulla itsellänikään ollut mitään hinkua fysioterapiaan, kun tavallinen arkiliikunta tuntui riittävän. Ei tosin ollut mitään sen kummempia tavoitteitakaan.

  

Nivelrikko, molempiin lonkkiin Anthology metalli/metalli kokoproteesit Coxassa elokuussa 2008
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Laura_vm60
Nivelklubin superaktiivijäsen
*****
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 2 075
Liittynyt: 29.06.2009
Re: Leikkaus takana, kuntoutuminen edessä
Vastaus #2 - 01.10.2019 klo 00:24:42
Tulosta viesti  
Hiljaa hyvä tulee... Sen kävelyn kanssa ei kannata hosua. Itse sain aikoinaan (lonkkavian taustalla muuten lapsena sairastettu tulehdus) ohjeeksi kuuden viikon puolipainovarauksen. Eli kahdella kepillä mentiin kiltisti. Ja hyvä tuli, neljä kuukautta leikkauksesta sillä jo hilluttiin turistina vuorilla, alkukuusta tuli puujalalle ikää 10 vuotta, ja sitä ei huomaakaan.
Kai sait jotain alkuvaiheen jumppaohjeita? Itse pyysin fyssarin tapaamista jälkitarkastuksen yhteydessä -- eli miten niistä alun harjoitteista siirrytään vähitellen normaaliliikuntaan.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
raakkuja
Nivelklubin tulokas
*
Poissa


Liike on l��ke!

Viestejä: 5
Liittynyt: 30.09.2019
Re: Leikkaus takana, kuntoutuminen edessä
Vastaus #3 - 01.10.2019 klo 10:47:22
Tulosta viesti  
Laura_vm60 kirjoitti 01.10.2019 klo 00:24:42:
Hiljaa hyvä tulee... Sen kävelyn kanssa ei kannata hosua. Itse sain aikoinaan (lonkkavian taustalla muuten lapsena sairastettu tulehdus) ohjeeksi kuuden viikon puolipainovarauksen. Eli kahdella kepillä mentiin kiltisti. Ja hyvä tuli, neljä kuukautta leikkauksesta sillä jo hilluttiin turistina vuorilla, alkukuusta tuli puujalalle ikää 10 vuotta, ja sitä ei huomaakaan.
Kai sait jotain alkuvaiheen jumppaohjeita? Itse pyysin fyssarin tapaamista jälkitarkastuksen yhteydessä -- eli miten niistä alun harjoitteista siirrytään vähitellen normaaliliikuntaan.


Kiva kuulla, että pääsit noinkin pian vuorille. Tykkään vaeltamisesta ja viime vuosina se ei ole onnistunut. Lyhyen tähtäimen unelmana onkin päästä taas koirien kanssa lenkille. Lähimetsä kylläkin riittää aluksi.  Hymiö

Sain jumppaohjeet jo hyvissä ajoin leikkausta pkl-käynnillä, ne olivat osittain samoja mitä olin jo tehnytkin (kävin keväällä fyssarilla jolloin odottelin leikkausta). Jumppaa olen nyt parin viikon aikana tehnyt päivän voinnin mukaan ja siinä olen huomannut voimien palautumista.

Huomasin eilen, että leikatun jalan etureisi on todella voimaton, mikä oli yllättävää. Sitä ei kävellessä niinkään huomaa, mutta jalan ojennuksessa penkillä istuessa kyllä. Vaikka varmasti vaikuttaa kävelyyn, kun pitäisi jalkaa ojentaa joka askeleella. Täytyy siis sitäkin hissukseen vahvistaa.

Varauksen suhteen ei ole rajoitteita eli kävellä voi jaksamisen mukaan. Olen tehnyt monta pientä lenkkiä päivässä, siten että kävelen korkeintaan pieneen väsymisen tunteeseen asti. Apuvälineenä olen käyttänyt kännyn askelmittaria, jolla voi karkeasti seurailla, miten on päivän mittaan askelia tullut. Askelmittari on tosin siitä huono väline, ettei se huomioi paikallaan seisomista  (erityisesti normaaliryhdikkäästi), mikä käy tässä vaiheessa sekin treenistä.

Eilispäivä oli yöunien kannalta merkittävä edistysaskel. Yöllä haavanseutua ja sen alaisia kudoksia sekä pakaraa ei kiristänyt kuten aiemmin. Oli paljon helpompi nukkua, ihanaa.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Sopuli
Nivelklubin superaktiivijäsen
*****
Poissa



Viestejä: 6 188
Sijainti: Mansesta nääs!
Liittynyt: 30.09.2008
Re: Leikkaus takana, kuntoutuminen edessä
Vastaus #4 - 01.10.2019 klo 12:44:30
Tulosta viesti  
Minä siirryin alkuvaiheen harjoitteista normaaliliikuntaan aikalailla huomaamattani, ihmettelin välillä että ai tämäkin jo onnistuu! Asiaan tosin vaikutti se, että kohdalleni osui lääkäri joka leikkasi lonkan etupuolelta eikä takakautta kuten useimmiten tehdään, ja siitä seurasi ettei ollut niitä rajoituksia mitä tavallisesti lonkkaleikkauksen jälkeen on. Aluksi tietysti kipu rajoitti, mutta sitä mukaa kun se hellitti, normaalit liikkeet tulivat itsestään takaisin. Eivät ne tosin olleet ennen leikkausta poissa kuin vajaan vuoden, mutta sen sitten sitä perusteellisemmin, niin että loppuvaiheessa olin melkein liikuntakyvytön.
  

Nivelrikko, molempiin lonkkiin Anthology metalli/metalli kokoproteesit Coxassa elokuussa 2008
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
raakkuja
Nivelklubin tulokas
*
Poissa


Liike on l��ke!

Viestejä: 5
Liittynyt: 30.09.2019
Re: Leikkaus takana, kuntoutuminen edessä
Vastaus #5 - 03.10.2019 klo 20:24:26
Tulosta viesti  
Tänään kävelin 500m kahdella kepillä ulkona, rauhallisesti. Tuntui rasitus oikeastaan kaikkialla muualla paitsi lonkassa. Kipua ei rasituksesta seurannut, hikeä kyllä, ei 100kg ukko liikahda ilman ponnistelua. Jännitti kyllä kävellä noin pitkä matka vaikka luultavasti olen kotona kävellyt sisätiloissa jo saman matkan useampana päivänä (rintamamiestalossa pääsee kätevästi kiertämään ympyrää keskikerroksessa).

Luultavasti unikin tulee nyt paremmin, kun on "luonnollisesti väsynyt" olo. Mikäli olo on huomenna ok, voisin sään salliessa tehdä samanlaisen lenkin. Kevyttä jumppaa jalkalihaksille olen tehnyt päivittäin, toistoja lisäten aina kun tuntuu liian kevyeltä.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
raakkuja
Nivelklubin tulokas
*
Poissa


Liike on l��ke!

Viestejä: 5
Liittynyt: 30.09.2019
Re: Leikkaus takana, kuntoutuminen edessä
Vastaus #6 - 10.10.2019 klo 12:14:29
Tulosta viesti  
Pientä tilannepäivitystä. Yhdellä kepillä käveleminen onnistuu jo lyhyen matkaa kerrallaan sisätiloissa. Vaatii kuitenkin keskittymistä ja ponnistamista. Kahdella kepillä olen pitänyt max. matkan puolessa kilometrissä, sen jaksaa vielä ihan ok.

Kävelyn tuottama rasitus on tuntunut eniten muissa paikoissa kuin itse nivelessä. Esim. leikatun jalan polvessa. Luultavasti se johtuu siitä, että olen kävellyt 30 vuotta jalkaterä lievässä ulkokierrossa, ja nyt pitäisi fyssarin mukaan pyrkiä pitämään askeltaessa jalkaterä suorassa. Myös leikatun jalan pohje ja nilkka ovat vaatinut huomiota eli venyttelyä, ne olivat alkuun tosi kireällä.   

Joten maltilla tässä saa vielä edetä, ja pitää taktisia lepotaukoja. Odottelen jo sitä että pääsisin kuntosalille, ei niinkään raskaita painoja nostelemaan, vaan ihan vaihtelun ja mielekkään tekemisen vuoksi. Välillä tulee aika pitkäksi, kun olisi periaatteessa energiaa tehdä asioita, muttei pysty.

  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
raakkuja
Nivelklubin tulokas
*
Poissa


Liike on l��ke!

Viestejä: 5
Liittynyt: 30.09.2019
Re: Leikkaus takana, kuntoutuminen edessä
Vastaus #7 - 24.10.2019 klo 09:23:26
Tulosta viesti  
Hiljalleen kuntoutuminen etenee. Olen viikon ajan käytellyt yhtä keppiä sisällä ja ulkona. Ilman keppiäkin kävely on kivutonta, mutta ontuvaa, ankkamaista. 500m on edelleen matka jonka jalka kestää hyvin kävellä, sitten iskee väsähdys ja voima loppuu. Tuon matkan voi kuitenkin kävellä monta kertaa päivässä, eli kestävyyttäkin on jo tullut vähän lisää. Peilistä kun katselen jalkojani, niin on leikatusta jalasta kadonnut reippaasti lihasta. Vähän kuin olisi toinen jalka voimailijan, toinen maratoonarin paria. No, kyllä se siitä.

"Virallinen" fyssarin käynti olisi vasta marraskuun loppupuolella (3kk leikkauksesta), joten aion käydä tutulla yksityisellä fyssarilla katsomassa josko saisin vinkkejä kävelyyn ja tarvittavaan jumppaamiseen. Työterveyslääkäri jatkoi 1kk kontrollin kohdalla sairaslomaa 2kk:lla ja edessä on työtehtävien vaihto, kun vanha työ sisältäisi paljon kävelyä ja jalkojen päällä olemista.

Tsemppiä ja syysterveiset kaikille toipujille ja toipuneille.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Sopuli
Nivelklubin superaktiivijäsen
*****
Poissa



Viestejä: 6 188
Sijainti: Mansesta nääs!
Liittynyt: 30.09.2008
Re: Leikkaus takana, kuntoutuminen edessä
Vastaus #8 - 24.10.2019 klo 12:24:02
Tulosta viesti  
Minä sain aikoinaan ohjeeksi, että kahta keppiä käytetään 1-2 viikkoa ja yhtä kunnes kävely sujuu ontumatta. On tärkeämpää oppia kunnollinen kävelytyyli heti alussa kuin päästä nopeasti kepistä eroon, joten ei kannata hötkyillä sen asian kanssa. Fyssari voi kyllä tietää hyviä konsteja joista on apua, mutta oikotietä ei hänelläkään ole, vaan maltti on valttia edelleen.

Minäkin muistan tuon vaiheen, kun voimat saattoivat loppua kesken matkaa, joten keppi piti ottaa mukaan sen väsähdyksen varalta, vaikka alkumatkan olisi pärjännyt ilmankin. Nyt jälkeenpäin muisteltuna tuntuu että voimat loppuivat usein juuri Tullintorilla, joten ilmeisesti sinne oli se matka jonka siinä vaiheessa jaksoin hyvin. Mikä sitten lie ollut metreissä, vaikea tietää kun kaduissa ei ole metrimittoja. Usein toivoin että olisi ollut, mutta ehkä oli parempi että ei, koska kunnollinen toipuminen on kuitenkin suurempi kokonaisuus jota ei voi mitata pelkissä metreissä.
  

Nivelrikko, molempiin lonkkiin Anthology metalli/metalli kokoproteesit Coxassa elokuussa 2008
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
maller
Aktiiviklubilainen
***
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 904
Liittynyt: 18.03.2010
Re: Leikkaus takana, kuntoutuminen edessä
Vastaus #9 - 26.10.2019 klo 13:16:24
Tulosta viesti  
Samaa mieltä Sopulin kanssa, eli kepit auttavat ensisijassa ontumiseen. Siis, että kun ei enää onnu, kepit voi jättää pois.

Mitään aikamäärää ei voi ennustaa, mutta kroppa on vääntyneenä  ontuessa, mikä voi jäädä päälle. Keppien kanssa vartalon saa pidettyä suorassa, askeltaminen tasaisesna niin, ettei kumpikaan puoli kärsi.

Ihme kyllä, että näilläkin keskustelupalstoilla pyritään melkein kilpailemaan, miten aikaisin kepit jätetään pois !
Nehän voi jättää heti kotiuduttua, jos ei ajattele kokonaisuutta.

Tiedän useampia keinonivelleikattuja, jotka ontuvat vuosienkin päästä leikkauksesta. Vai liekö se nilkutus jäänyt tavaksi, kun piti varjella kipeää raajaa ennen leikkausta ?   Uuden nivelen tarkoitushan on palauttaa normaali kävelyasento.

Fysioterapeutitkaan eivät aina huolehdi kertoa keppien merkityksestä hätäiselle "kepinheittäjälle".  Virnistys
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu