5. Kotiutus ja kuntouttaminen
Sairaalassa minua pidettiin keskiviikosta maanantaihin, eli 6 vrk. Viikonlopun juoksentelin tappimersulla pitkin käytäviä, mutta vasta maanantaina testattiin, pystynkö kyynärsauvoilla kävelemään ja selviydynkö portaista. Ja etenkin porraskävelyn onnistumisesta saan taas kiittää sitä että olin muistanut käydä punttisalilla ennen leikkausta.
Kotiutus maanantaina taksilla Mikkelistä Imatralle. Volkswagen Caddy pikkupakettiauto, jota invataksiksi ilettiin väittää ja johon jalkojen saaminen ensin sisään ja sitten ulos oli täyttä tuskaa ja 120 kilometrin istuminen yhtä h****ttiä. Useampi burana piti matkaeväinä popsia. Maanantaiaamun kävelyharjoitukset ja porrasjumppa, sekä tuskallinen kotiinkuljetus. Siinä resepti sille, että jalat olivat kotiin päästyä melkoisen turvoksissa ja kipu lähes sietämätön. Ehkä olisin tarvinnut rankan maanantaireenauksen päälle yhden toipumisyön vielä sairaalassa ennen kotiinkuljetusta sekä kotiinkuljetukseen vähän tilavamman auton.
Kotona huomasin heti alkuun, että valmiiksi askarrellut viiden sentin korotukset sängynjalkoihin ja nojatuoliin on aivan yhtä tyhjän kanssa, ei riitä polvien taipuminen, eikä voima punnertaa itseänsä pystyyn kyynärkepeillä sängyn laidalta. Ensimmäisenä yönä siis piti herätellä avustajaa muutamaan kertaan laittamaan kylmäpusseja polville sekä auttamaan käymään WC:ssä. Aamuyön tunteina syntyi ostoslista seuraavien päivien selviytymistä varten:
- Routalevyä rautakaupasta, sängyn ja muutaman tuolin korotusten tekoon. - Jarrusukat, jotta saa pitoa jalan alle ja voi ponnistautua pystyyn kyynärsauvoja vasten - Sorsa, ettei tartte vähän väliä vessassa juosta, kun tuo pystyyn nousu sängystä on vielä sen verran vaativaa hommaa
Näillä eväillä ja viidentoista sentin korotukset sänkyyn sekä yhteen keittiön tuoliin ja yhteen olkkarin nojatuoliin. Hommasin isot ”kylmäpatjat” polvia varten, jotka voi tarvittaessa kietaista lähes koko polven ympäri ja pituus riittää vähän polven yläpuolelta melkein nilkoille. Pitää kehua, että erinomainen hankinta, vaikka itse sanonkin.
Täytyy sanoa, ettei ensimmäinen viikko, eikä vielä toinenkaan kotona olleet mitenkään helppoja. Voimakkaitakin kipuja, etenkin aamuyöstä, yöunet lyhimmillään parinkymmenen minuutin pätkiä, pää ei oikein antaisi tehdä jumppaliikkeitä, kun liike myös lisää kipua. Sitkeästi pari viikkoa ”täydellä lääkityksellä” ja kevyesti jumpaten muutaman kerran päivään. Toisella kotiviikolla aloin jaksaa jo seisoa hellan äärellä sen verran, että sain itselleni ruuan tehtyä.
2 viikkoa leikkauksesta ja tikit pois… jee, huomenna saunaan, oi onnenpäivää ;O) Tikkien poiston jälkeisenä päivänä innostuin sovittelemaan itseäni kuntopyörän päälle ja hieman lonkilla avittamalla onnistuinkin muutaman minuutin polkimia pyörittämään. Saunassa jalat kohti kattoa ja intouduin venyttelemään kaikkia niitä lihaksia, joita jäykät polvet vain suinkin antoivat myöten, päälle kylmä suihku jaloille ja kivut tuntuivat kadonneen tyystin tiehensä. Edellä mainittu liikunnan lisäys ja saunassa käynti kostautuivat sitten seuraavana yönä. Onnellisena nukahtamisen jälkeen todella sietämättömät kivut aamuyöstä ja seuraava päivä menikin sitten huilaillessa ja makoillessa, aivan kevyen jumpan ja jalkojen taivuttelun tein huomatakseni, että vaikka eilinen liikunta kostautui yöllä taipuvat polvet paljon paremmin kuin eilen.
Kontrollikäynti fyssarilla, 2½ viikkoa leikkauksesta, kyynärsauvoilla kulku sujuu vuorotahtiin, portaat menee ylös –alas kohtuullisen kätevästi, jopa ilman kaidetukea. Oikea polvi menee täysin suoraksi, vasemmassa muutaman asteen vajaus, taipuma 110 astetta molemmissa, eikä juur ollenkaan turvotusta. Hieman lisää jumppa- ja venyttelyohjeita.
Kolmannella viikolla (leikkauksen jälkeen) oli aivan pakko vielä uusia Tradolan-resepti, ei millään pärjää pelkillä para-tabseilla ja ibumakseilla. Yöpöydän lootasta löytyineilla vanhoilla panacodeilla ei saa kun kissanp***n maun suuhunsa.
Kevätaurinko sulattanut jo sen verran pihateitä, että pakko lähteä ulos lenkille, ei jaksa enää sisällä ravata tuvassa takan ympäri. Vajaan kilometrin kierros korttelin ympäri kyynärsauvoilla! Melkosen hidasta hiihtämistä tämä kävely vielä tuntui olevan, mutta mieli virkistyi vaikka askel alkoi painaa melkotavalla viimeisellä sadalla metrillä. Seuraavana aamuna yllättävän hyvä olo, vaikka yösärkyä edelleen ihan kiitettävästi. Heräsin jo kuudelta pirteänä kuin peipponen ja aamupalan, sekä aamujumpan jälkeen olin jo ennen kahdeksaa lenkillä ja ensimmäistä kertaa ilman kyynärsauvoja, korttelin ympäri pelkillä kävelysauvoilla. Tähän oikeastaan hylkäsin kyynärkepit kokonaan, sängystä ja tuolista pääsee ylös jo ilman keppejä, hidas kävelykin alkaa jo hämäävästi näyttää normaalilta. Tyttären sanoin: ” paremminhan sinä nyt jo kävelet, kun pariin vuoteen ennen leikkaukseen menoa”. No jep, olihan se aika-ajoin melkosta ossiosbourn-köpöttelyä ja tasamaan hiihtoa huonompina päivinä.
|