2. Konsultaatio sairaalassa

Työterveydestä pyysin lähetteen LPR:n keskussairaalaan, johon pääsin kohtuullisen nopeasti, mutta tarinatuokio lääkärin kanssa oli lähes veret seisauttava kokemus. Ylimielinen, töykeä, eikä oikeastaan  kuunnellut minua ollenkaan, puhui hieman puuta-heinää, eikä saatu oikestaan keskusteltua samalla  aaltopituudella ollenkaan.

Kun mulla nuo polvet oli aivan yhtä huonot  ja röntgen kuvissakin löydökset yhteneväiset, olin etukäteen valmistautunut ajatukseen, että leikataan molemmat samalla, ellei mitään estettä ole. Ja kun lääkärin kanssa halusin tästä keskustella, hän väitti ykskantaan, että kahden polven yhtaikaisesta leikkauksesta on kokonaan luovuttu, eikä niitä enää tehdä missään. Vähän hölmistyneenä koitin kysellä syitä miksi kahden yhtaikaisista leikkauksista on luovuttu, koska tuntui ihan yllätävältä, uudelta tiedolta ja että ainakin muutama ihan tekoniveliin erikoistunut sairaala mainostaa kotisivuillaan potilastarinoita, joissa ao. operaatioita tehty. Tohtorisetä ilmiselvästi ärsyyntyi lisäkyselyistäni ja selitti jostain amerikkalaisista tutkimuksista ja amerikkalaisista oikeustapauksista sekä lopulta käytti vertausta, että ennen vanhaan kun käytettiin raipparangaistuksia, niin kymmenestä raipaniskusta vielä selvisi selän kirvelyllä ja arvilla, mutta useammasta raipaniskusta jo piti sukulaisten ryhtyä hautapaikkaa kirkkoherralta kyselemään.

Hetki meni mietiskellessä, että mitä mulle just puhuttiin? Eli että olisiko jo epätodennäköistä että selviäisin tässä sairaalassa edes hengissä?

Jos jossain muualla työvoimapulasta kärsimättömällä alalla virkavastuulla puhelisi noin pehmoisia asiakkaille, niin saattaisi vaikka saada pikaylennyksen hallintohommiin käytännön töistä ja asiakaspalvelusta.   
Koitin kuitenkin vielä viritellä keskustelua, että millaisia niveliä käytetään ja onko jotain eroja toiminnoissa ja kestävyydessä eri malleilla.  Jostain hyllylaatikon pohjalta lopulta löysi keinonivelen osia ja loihe lausumaan että tällaisia me täällä asennellaan.  (Myöhimmin on paljastunut että malli oli n. 20 vuotta vanha, eikä sellaisia ole käytetty missään enää kymmeniin vuosiin)

Keinonivelhoitaja tyytyi naureskelemaan mulle, että olipas herra ylilääkäri tänään villillä ja vitsikkäällä päällä. Loppujen lopuksi hoitajalta sain huomattavasti enemmän tarpeellista tietoa ja ennen kaikkea asiallisia selvityksiä mieltäni vaivaaviin kysymyksiin.

Sen lisäksi, että LPR:ssä vanhempi setämies lääkärinä puhuu pehmoisia, kuulemani mukaan leikkaustoiminta pyörii paljolti keikkalääkäreiden voimin, eikä leikkaavasta lääkäristä ole ihan täyttä varmuutta, ennen kun makaa leikkauspöydällä.  Ei kerta kaikkiaan syntynyt minkäänlaista luottamusta ao. laitokseen tämän kokemuksen perusteella, vaikka aiemmin olen saanut hienoakin palvelua mm. olkapääoperaatiosta joku vuosi sitten.

4. Operaatio Arthoplastia totalis - Leikkauspäivä ja sairaalavisiitti.

Vielä yksi käynti Mikkelissä ennen leikkausta ja tällä kertaa jouduinkin aluksi kätilön vastaanotolle ;O) Vaikka jo useamman kilon vuodenvaihteesta lukien olinkin saanut painoa pudotettua, niin varmaan mulla vatsa sen verran pömpötti, että siitä sekaannus? Ihan oikea hoitaja, mutta jossain vaiheessa tarinointia kertoi että on oikeastaan koulutukseltaan kätilö. ja kun hetken päästä odottelupenkillä istuskellessani sattui hyvä ystäväni soittamaan ja kysyi että missä olen joudanko juttelemaan, kerroin että polvilääkärille olin menossa, mutta kätilön vastaanotolle ohjattiin. Mitenhän tässä käy, pääsenkö keisarinleikkaukseen vaiko sittenkin polvileikkaukseen?

Edelleen kiitosten arvoista palvelua Mikkelissä, hoitajan sekä lääkärin kanssa käytiin läpi seikkaperäisesti operaation kulku, sekä kaikki muut tarpeelliset valmistautumisasiat. Leikkauksen aikataulu ja leikkauspäivä oli jo vahvistettu hieman aiemmin.

Leikkausta edeltävät 2  viikkoa ajattelin kuluttaa vanhat polvet loppuun. Kävin särkylääkkeiden voimalla useammalla hiihtolenkillä, pari kertaa rankemmalla punttitreenillä ja viimeisen viikon vietin metsätöissä,  kaivelemalla paksusta hangesta kesällä tehtyjä rankakasoja ja ajelemalla niitä moottorikelkalla tien varteen.

Vihdoin leikkauspäivä! Ei oikeastaan kamalasti ahdistanut eikä jännittänyt etukäteen, ainakin sain yöt nukuttua. Viimeiset 4 päivää ennen leikkausta olin kokonaan ilman minkäänlaista särkylääkettä, ihan siltä varalta että koko ajan muistaisin miksi olen menossa leikkaukseen ;O)

Aamulla tyttären kyydityksellä Mikkelin sairaalaan, viimehetken verikokeet ja odottelemaan vuoroani päivän toisena potilaana puolilta päivin. Lääkärin kanssa vielä arvottiin, että kumpi polvi leikataan ensin. Oikea mulla oli kipeämpi, mutta vasen kuulemma aavistuksen enemmän kuluneempi, joten vasempaan merkittiin järjestysnumero 1.

Itse leikkauksesta ei lääkepöhnässä jäänyt juuri muuta mieleen, kuin että ihan kovan päivätyön tuntui lääkäri joutuvan tekemään, pora vinkui, saha soi ja taltta paukkui ähkimisen ja puhkimisen säestyksellä. Polvet mulla oli kuulemma jykevät ja tiukat lihaksistoltaan ja nivelsiteiltään ja teettivät hieman normaalia enemmän tästä syystä töitä, jotta saatiin lumpio sekä muut roippeet siirreltyä sivulle. Sisäsyrjän nivelpinnat täysin rustottomat. Vasemmalta löysättiin hieman nivelsiteitä leikkaamalla, jotta saatu täydet liikeradat. Tämä kyllä tuntuukin nyt kuntoutellessa hieman erilaiselta ja joku arpikudos antaa hieman kipua polvea taivutellessa. Oikean puolen polvessa ei vastaavaa tunnu. Oikean puolen polvi oli identtisesti yhtä huonossa hapessa ja oikealle onkin näköjään tehty 3 senttiä pidempi avaus, jotta helpommin lumpio vedettyä sivulle. Vasen polvi vei aikaa n. 1½ tuntia ja oikea hieman alle tunnin. Triathlon CR-merkkiset uudet polvet (asennusohjeet: https://www.strykermeded.com/media/1165/triathlon-surgical-protocol.pdf )saatu siis paikoilleen. 9 mm muovit liukupintoina ja kotona mitattuna sentin olen kasvanut pituutta ;O)

Etukäteen varoiteltiin että alkuunsa kivut voivat olla kovat kun kaksi polvea leikattu kerralla ja kun pääsin petiin, niin aluksi taisin iltajukurtin ja lääkityksen jälkeen sammua kuin saunanlyhty ja ensimmäisen yön nukuin leikkausta varten puetussa ”avaruuspuvussa”. Seuraavana aamuna alkoi tunto niin sanotusti palautua ja pyysin heti tuomaan jäitä polvien peitoksi. Aika hyvin onnistuin jääpusseilla hoitamaan, siten ettei ihmeempää turvotusta päässyt polviin syntymään, ensimmäiset yötkin nukuin jääpussit polvissa.

Minulle laitettiin leikkauksessa epiduraalipuudutus alaselkään, mutta toisena yönä tuntui että ei ihan onnistunut. Olin kainalosta reisien puoleen väliin täysin tunnottomana, mutta povissa tuntui olevan tuntoa niin paljon, että ei riitä mikään lääkitys. Neulojen asentoa vähän vaihdettiin ja ainakin vasemman polven kivut helpottivat.

5. Kotiutus ja kuntouttaminen

Sairaalassa minua pidettiin keskiviikosta maanantaihin, eli 6 vrk. Viikonlopun juoksentelin tappimersulla pitkin käytäviä, mutta vasta maanantaina testattiin, pystynkö kyynärsauvoilla kävelemään ja selviydynkö portaista. Ja etenkin porraskävelyn onnistumisesta saan taas kiittää sitä että olin muistanut käydä punttisalilla ennen leikkausta.

Kotiutus maanantaina taksilla Mikkelistä Imatralle. Volkswagen Caddy pikkupakettiauto, jota invataksiksi ilettiin väittää ja johon jalkojen saaminen ensin sisään ja sitten ulos oli täyttä tuskaa ja 120 kilometrin istuminen yhtä h****ttiä. Useampi burana piti matkaeväinä popsia. Maanantaiaamun kävelyharjoitukset ja porrasjumppa, sekä tuskallinen kotiinkuljetus. Siinä resepti sille, että jalat olivat kotiin päästyä melkoisen turvoksissa ja kipu lähes sietämätön. Ehkä olisin tarvinnut rankan maanantaireenauksen päälle yhden toipumisyön vielä sairaalassa ennen kotiinkuljetusta sekä kotiinkuljetukseen vähän tilavamman auton.

Kotona huomasin heti alkuun, että valmiiksi askarrellut viiden sentin korotukset sängynjalkoihin ja nojatuoliin on aivan yhtä tyhjän kanssa, ei riitä polvien taipuminen, eikä voima punnertaa itseänsä pystyyn kyynärkepeillä sängyn laidalta. Ensimmäisenä yönä siis piti herätellä avustajaa muutamaan kertaan laittamaan kylmäpusseja polville sekä auttamaan käymään WC:ssä. 
Aamuyön tunteina syntyi ostoslista seuraavien päivien selviytymistä varten:

-      Routalevyä rautakaupasta, sängyn ja muutaman tuolin korotusten tekoon.
-      Jarrusukat, jotta saa pitoa jalan alle ja voi ponnistautua pystyyn kyynärsauvoja vasten
-      Sorsa, ettei tartte vähän väliä vessassa juosta, kun tuo pystyyn nousu sängystä on vielä sen verran vaativaa hommaa

Näillä eväillä ja viidentoista sentin korotukset sänkyyn sekä yhteen keittiön tuoliin ja yhteen olkkarin nojatuoliin. Hommasin isot ”kylmäpatjat” polvia varten, jotka voi tarvittaessa kietaista lähes koko polven ympäri ja pituus riittää vähän polven yläpuolelta melkein nilkoille.  Pitää kehua, että erinomainen hankinta, vaikka itse sanonkin.

Täytyy sanoa, ettei ensimmäinen viikko, eikä vielä toinenkaan  kotona olleet mitenkään helppoja. Voimakkaitakin kipuja, etenkin aamuyöstä, yöunet lyhimmillään parinkymmenen minuutin pätkiä, pää ei oikein antaisi tehdä jumppaliikkeitä, kun liike myös lisää kipua. Sitkeästi pari viikkoa ”täydellä lääkityksellä” ja kevyesti jumpaten muutaman kerran päivään. Toisella kotiviikolla aloin jaksaa jo seisoa hellan äärellä sen verran, että sain itselleni ruuan tehtyä.

2 viikkoa leikkauksesta ja tikit pois… jee, huomenna saunaan, oi onnenpäivää ;O)  Tikkien poiston jälkeisenä päivänä innostuin sovittelemaan itseäni kuntopyörän päälle ja hieman lonkilla avittamalla onnistuinkin muutaman minuutin polkimia pyörittämään. Saunassa jalat kohti kattoa ja intouduin venyttelemään kaikkia niitä lihaksia, joita jäykät polvet vain suinkin antoivat myöten, päälle kylmä suihku jaloille ja kivut tuntuivat kadonneen tyystin tiehensä.  Edellä mainittu liikunnan lisäys ja saunassa käynti kostautuivat sitten seuraavana yönä. Onnellisena nukahtamisen jälkeen todella sietämättömät kivut aamuyöstä ja seuraava päivä menikin sitten huilaillessa ja makoillessa, aivan kevyen jumpan ja jalkojen taivuttelun tein huomatakseni, että vaikka eilinen liikunta kostautui yöllä taipuvat polvet paljon paremmin kuin eilen.

Kontrollikäynti fyssarilla, 2½ viikkoa leikkauksesta, kyynärsauvoilla kulku sujuu vuorotahtiin, portaat menee ylös –alas kohtuullisen kätevästi, jopa ilman kaidetukea. Oikea polvi menee täysin suoraksi, vasemmassa muutaman asteen vajaus, taipuma 110 astetta molemmissa, eikä juur ollenkaan turvotusta.  Hieman lisää jumppa- ja venyttelyohjeita.

Kolmannella viikolla (leikkauksen jälkeen) oli aivan pakko vielä uusia Tradolan-resepti, ei millään pärjää pelkillä para-tabseilla ja ibumakseilla. Yöpöydän lootasta löytyineilla vanhoilla panacodeilla ei saa kun kissanp***n maun suuhunsa.

Kevätaurinko sulattanut jo sen verran pihateitä, että pakko lähteä ulos lenkille, ei jaksa enää sisällä ravata tuvassa takan ympäri. Vajaan kilometrin kierros korttelin ympäri kyynärsauvoilla! Melkosen hidasta hiihtämistä tämä kävely vielä tuntui olevan, mutta mieli virkistyi vaikka askel alkoi painaa melkotavalla viimeisellä sadalla metrillä. Seuraavana aamuna yllättävän hyvä olo, vaikka yösärkyä edelleen ihan kiitettävästi.  Heräsin jo kuudelta pirteänä kuin peipponen ja aamupalan, sekä aamujumpan jälkeen olin jo ennen kahdeksaa lenkillä ja ensimmäistä kertaa ilman kyynärsauvoja, korttelin ympäri pelkillä kävelysauvoilla. Tähän oikeastaan hylkäsin kyynärkepit kokonaan, sängystä ja tuolista pääsee ylös jo ilman keppejä, hidas kävelykin alkaa jo hämäävästi näyttää normaalilta. Tyttären sanoin: ” paremminhan sinä nyt jo kävelet, kun pariin vuoteen ennen leikkaukseen menoa”.  No jep, olihan se aika-ajoin melkosta ossiosbourn-köpöttelyä ja tasamaan hiihtoa huonompina päivinä.

6. Välitilinpäätös

Päivääkään en vaihtaisi pois, enkä toisella tavalla tekisi. Vaikka kahden polven yhtaikainen leikkaus onkin rankka kokemus, niin kauhulla ajattelen, että jos oliskin leikattu vain toinen ja vajaan puolen vuoden sisään olisi sama homma uudelleen edessä.

Valintani ja päätökseni hakeutua Mikkelin keskussairaalaan oli ehdottomasti oikea. Toistaiseksi olen enemmän kuin tyytyväinen saamaani palveluun. Siihen miten minua leikkaukseen valmisteltiin, miten leikkaus sujui ja siihen miten minua osastolla hoidettiin. Jos joku asianosainen sattuu tämän lukemaan, niin kiitos, ihan isoilla kirjaimilla.

Sovin Mikkelissä, että käyn sitten jälkikontrollissa Etelä-Karjalan keskussairaalassa ja todennäköisenä vaarana on että menen sitten tämän aiemmin tapaamani setätohtorin vastaanotolle ;O)  Vaikka jo olen hieman antanut palautetta tekonivelhoitajan kautta, niin eiköhän se siitä suju.

Hieman jatkopäivitystä ja vinkkiä, jos joku askartelee samojen asioiden kanssa.
Reilu 5 vko leikkauksesta ja kävin taas fysioterapeutilla; taipumat karvan auki 120 asetta ja oikeassa povessa muutaman asteen suoristumavajaus. Eli hyvin edellä tavoitearvoja. Fyssarilla väänneltiin, käänneltiin ja jumpattiin hieman rajummin ja jatkoin vielä illalla kotona.

Siitäkös polvet innostuivat turvottelemaan ja jomottelemaan. Ahkerasta kylmähoidosta (illalla ja myös yöllä) huolimatta kohtuullisen vähäuninen ja tuskainen yö. Seuraava päivä menikin väsyneenä hiljaa hiipiessä ja kylmäpusseja polvilla pidellen, mutta edelleen polvia tuppasi kuumottamaan ja tunsin, että nestettä kertyy niin että nahkoja tiukkaa.

Illalla sitten tuli mieleen, että mullahan on piironginloota pullollaan kinesioteippirullia ja on olemassa sellanenkin teippaus kun lymfateippaus, jolla nimenomaan on tarkotus saada vähän nesteitä liikkeelle, jos raajoja turvottaa.

Pidin illalla edelleen ahkerasti kylmää polvilla ja askartelin teipisitä mustekalat ja teippasin polvien sivut. Oikeastaan heti tuntui paljon paremmalta ja nukuinkin seuraavana yönä tähänastiset ennätysunet, iltakymmenestä aamukahdeksaan. Pari kertaa heräilin kylkeä kääntelemään ja parempaa asentoa etsimään, mutta ilman lisäkipulääkkeitä nukahdin vartin pyörimisen jälkeen aina uudelleen. Aamulla senverran kivuton ja virkeä olo, että päätin puolittaa paratabsiannokset, eikä ibumaksiakaan tunnu juur tarvitsevan enää avittamaan.

Varmaan ahkerampi kylmähoito tehosi myös, mutta ehdottomasti kannattaa kokeilla lymfateippausta teippausta vähentämään turvotusta ja siten samalla myös kipuja.

Bravo !holokkipolovi poloville ja teippauksille !

Vielä 6 vuoden jälkeen uusintaleikattu polveni turpoilee vähän rajumman liikunnan jälkeen, jolloin lääkkeiden sijaan vedän just noita kiemuraisia kinesioteippauksia. Aloitan reiden puolelta ja kiemuroin siitä alaspäin polven alle yläpohkeeseen asti.

3-5 kiemuraa, ja polvet aamulla ok.

Hei!  tuli mieleen - oletko lukenut Tuula Vainikaisen "Nivelkirjan"?
Kertomus molempien polvien yhtäaikaisesta operaatiosta ja siitä, miten toipuminen meni.
Varmaan jokainen tapaus on erilainen tässäkin asiassa.

Kun aikoinaan otin kirurgin kanssa puheeksi tuplaleikkauksen, en pannut hanttiin hänen ehdottaessaan erillisiä.
10 kuukauden väli oli sopiva.

7. Lopun alku, eli tässä nyt mennään

3 kk “lopputarkastus” käyty ja koettu. Kävin samalla tohtorilla joka alkuunsa epäili, että en selviä hengissä molempien polvien yhtäaikaisesta leikkauksesta. Etukäteen ajattelin, että jos mulla ilmenee jotain erityisiä ongelmia, niin vaihdan lääkäriä.  Ihan asiallinen käynti, tosin jossain vaiheessa hokasi, että olen käynyt hänen luonaan aiemmin ja puhui hetken jotain samoja sekavia raipparangaistuksia ja amerikkalaisia oikeustapauksia, miksi hän ei tee yhtäaikaisia leikkauksia, mutta ei siitä sen enempää.

Pitänee sanoa, että hyvin on mennyt ja vastaan tulleet ”ongelmat” enemmän tai vähemmän normaaleja asioita.

Liikunnan ja liikkumisen lisääntyminen on tuonut mukanaan vaivoja, jotka johtunevat pääasiassa parin kuukauden joutenolon aiheuttamasta lihasheikotuksesta jaloissa, alaselässä ja vatsalihaksissa. Huolimatta siitä, että on kohtuutunnollisesti jumppaillut pari ensimmäistä kuukautta, niin on liikkumiseen tarkotetussa lihasvoimassa käynyt kato. Lisäksihän seisonta ja kävelyasento muuttuu, kun jalkojen asento korjaantuu, joten sekin vaatii uuden tottumisensa.  Samoin kun ei se kävely ole alkuunsa aivan normaalia, vaatii sekin veronsa, ennen kuin siihen sopeutuu.

Oikean jalkapöydän kipu lopetti lenkkeilyn viikoksi, alaselkä ja pakarat ovat olleet ajoittaan kuin tulessa. Oikean pakaran iskiashermoa jumittaa ja lantiota sekä lonkkia täytyy päivittäin venytellä. Kun pari ensimmäistä kuukautta on saanut keskittyä pelkästään siihen, että polvet taipuu ja suoristuu, on kolmannen kuukauden keskittyminen kohdistettava selkään, vatsaan, lantioon ja pakaroihin, puhumattakaan niska-hartia seudun jumppailun tärkeydestä.

Päänuppi alkoi 2.5 kk:n kohdalla myös kapinoida jokapäiväistä kuntoutusta vastaan. Alkoi tulla aamuisin mieleen, että eikö tämä jo ala riittää, eikö vaan voi nyt maata tässä sohvalla tämän päivän?  Piakkoin kyllä sitten huomaa, että yli päivän kestävä laiskuus kostautuu yösärkyinä ja polvien jäykistymisenä.
Samaan aikaan, n. 2.5 kk leikkauksesta on alkanut olla päivittäin hetkiä, että leikatut polvet eivät ole koko ajan mielessä.

Kävelyä, etenkin hieman reippaampaa pitää oikein harjoitella, siinä tuntuu vielä että ei nämä polvet aivan omat ole. Vasen polvi on tällä hetkellä jo melko lailla hyvässä toimintakunnossa, oikea tuntuu hieman turvottelevan ja jäykistyvän välillä. Oikeaa polvea näköjään rupeaa huomaamattaan varomaan ja hieman ontumaan, ellei siihen kiinnitä liikkuessa huomiota. Maastossa ja poluilla (kevyt) tarpominen tuntuu tekevän erityisen hyvää sekä sielulle että riutuneelle ruumiille pattipolvineen.

3 kk:n kohdalla paluu töihin ja samaan aikaan olen lopettanut särkylääkkeet lähes kokonaan. Siirtynyt tarveharkintaan, jos on odotettavissa joku vähän rasittavampi päivä tahi reissu, niin siihen varaudun parilla pillerillä etukäteen.

Työpäivän kahvitauoilla täytyy välillä livahtaa porraskäytävän puolelle jumppaamaan pari kerrosta ylös ja takaisin alas, hetken oikoa jalkoja ja taas jaksaa istua työpöydän ääteen tunniksi.

Yösäryt ovat myös jo jääneet kokolailla historiaan.

Neljä polvileikkausta kokeneena:

Vuoden päästä leikkauksesta
- onko leikkaus ylipäätään onnistunut

Loppuelämä
- keinonivel ei vastaa omaa alkuperäistä, tervettä

Yksi urheiluvamma, kaksi polven keinoniveltä ja toiseen uusintaleikkaus

Kirurgilta "jäänyt" lumpio pinnoittamatta. Ilmeni tasan 2 vuotta keinonivel leikkauksesta kivun lisääntymisesta niin, ettei auton vaihteen käsittely enää onnistunut.
Syyn selville saamiseen oli kiven takana. Kalliita tutkimuksia.
Samanpituinen leikkaushaava kuin alkujaan ja samat kivut ja kärsimykset.

Tein potilasvahinkoilmoituksen, tuli bumerangina takaisin.
Eka polven oli leikannut kokenut ammattilainen, jonka leikkaus suunnitelmassa jo oli lumpion pinnoitus.

Kirurgien töppäykset usein hoitaa hauturi...
Tässä tapauksessa sen ensimmäisen polven leikkaaja.

Potilasvahinko ilmoituksen tekeminen siitä, että lumpio jätetty pinnoittamatta on melko turha toimi
1. Patella eli lumpio pinnoitetaan yleisesti ainoastaan silloin kun sen rustopinta on merkittävästi kulunut. Patella pinnoitetaan Suomessa alle 10% polven tekonivelleikkauksista ja ei se jää keneltäkään ”vahingossa” pinnoittamatta vaan kuuluu normaaliin yleisesti hyväksyttyyn toimintaan.
2. Useimmiten syy leikkauksen jälkeiseen polven kipuiluun johtuu jostain muusta kuin patellan pinnoittamatta jättämisessä ja siksi pelkällä patella pinnoituksella harvoin saadaan apua ja vaivat jatkuvat vielä uusintaleikkauksen jälkeenkin. Jos selkeää syytä polven kipuiluun ei pystytä paikantamaan, niin uusintaleikkauksella harvoin saavutetaan toivottua apua.