Normaali aihe Lihassulun pettäminen? (Luettu 6 797 kertaa)
Martta.
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa



Viestejä: 69
Liittynyt: 05.04.2014
Lihassulun pettäminen?
25.07.2016 klo 20:48:53
Tulosta viesti  
Taisin kirjoitella tänne viimeksi noin vuosi sitten. Olin silloin innoissani kuntosaliharjoittelusta. Se ilo loppui lyhyeen kun erityisesti vasen lonkka äkääntyi harjoittelusta Surullinen  Ison sarvennoisen limapussintulehdus ei ole vaivannut enää kuukausiin, sain viimeksi kortisonipistoksen viisi kuukautta sitten. Fysioterapeutilla/osteopaatilla käyntejä olen jatkanut noin kerran kuukaudessa. Särkylääkkeitä joudun käyttämään edelleen: Arcoxia 60 mg on tehokkain ja kun se on tauolla, otan Paramaxia jos on tarve olla enemmän liikkeellä, siivota tms.

Vasen puoli, erityisesti pakara, on edelleen se murheenkryyni. Minullahan leikattiin kumpaankin lonkkaan tekonivel melko tarkkaan 2 vuotta ja 5 kuukautta sitten. Toipumisen pitäisi siis olla ohi ja vasemman lonkan samanlainen kuin oikeankin, joka toimii kuin unelma. Kävin tänään paikallisella ortopedilla Arcoxiareseptiä uusimassa ja valittelin tuon vasemman jatkuvaa kipuilua. Lääkäri tutki tarkkaan arpialueen ja käski tehdä jalan sivunostoja seisaaltaan kummallakin jalalla. Tohtori totesi, että vasen pakarani on pienempi kuin oikea ja lihaksien toiminnassa on tunnustelemalla eroja. Epäili vahvasti lihassulun pettämistä. Ymmärsin, että pehmytosien kiinnittämisessä on jokin mennyt pieleen tai sisällä oleva liitos on antanut periksi niin, että pakarassani ei kaikki toimi kuten pitäisi. Leikkauksella asiaa voisi korjata, mutta lopputulos ei ole täysin varma. Jotenkin lääkärin arvio sopi hyvin oireisiini. Kipu tuntuu pakarassa ja myös lonkkaluun harjanteen sisäpuolella jossain syvällä.

Olen nyt päättänyt, että varaan ajan leikanneelle kirurgille, jolla kävin jälkitarkastuksessa kun leikkauksesta oli kulunut vuosi. Uuteen leikkaukseen ja toipumiseen ei todellakaan ole mitään intoa, mutta aika harmillinen on tämä jatkuva kipuilukin. Oikeastaan vasen lonkka ei ole paljoakaan korjaantunut siitä, mikä se oli ennen tekoniveltä. Toisaalta helpottavaa, jos tähän kipuiluun löytyy syy. Vaikka harmittaa toki kun voin niin hyvin vertailla sitä, millainen on hyvin toimiva oikean lonkan tekonivel ja sitten tämä vasen, jossa jokin on pielessä...

Onko kenelläkään kokemusta "lihassulun pettämisestä"? Minuthan leikattiin yksityispuolella Ortonissa enkä todellakaan halua maksaa enää yhtään ylimääräistä. Jos pitää leikata, niin saisikohan tuon potilasvahinkovakuutuksen piikkiin?
  

Helmikuun 2014 lopussa Ortonissa Arthroplastia totalis coxae l.a.a.m. Profemur TL/Procotyl Cer-on-Cer
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
leemari
Nivelklubin aktiivikirjoittaja
***
Poissa


Aurinkoa elämään!!

Viestejä: 205
Sijainti: etelä-karjala
Liittynyt: 13.06.2010
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #1 - 26.07.2016 klo 13:07:53
Tulosta viesti  
Hei!! Minä jo tuonne kirjoitinkin näistä miun lonkka vaivoista,joita luultiin limapussitulehdukseksi...olisin silleen kiinnostunut,että onko kipua muualla,kun pakarassa??Nivusessa,reidessä...tai jossain jalan liikkeissä?? Miulla silleen jossain määrätyssä asennossa tuntuu,kuin jalka pettäsi.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Martta.
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa



Viestejä: 69
Liittynyt: 05.04.2014
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #2 - 07.08.2016 klo 14:20:37
Tulosta viesti  
Minulla ei ole sellaista tunnetta, että jalka pettäisi. Kipu tuntuu vasemmassa pakarassa leikkausarvesta hieman selkärankaan päin. Kipua tuntuu myös vasemman lonkkaluun sisäpuolella, navasta katsottuna noin kello kymmenen kohdalla. Liikkeelle lähtö ja vartalon suoristaminen koskee ja kipua tuntuu joka askeleella pakarassa. Sen lisäksi, että vasen pakara on pienempi kuin oikea, on vasemman puolen pakarassa istuinkyhmyn kohdalla iho kovettunut. Oikealla puolella ei tällaista ole. Ihan kuin vasemmalta puuttuisi jotain pehmustetta. Nytkin minulla on menossa Arcoxiakuuri, mutta eipä tuo kaikkea kipua poista. Pitkä istuminen tai seisominen vaikeaa kivun takia ja vasemmalla kyljellä nukkuminen sattuu myös. Masentavaa...ero samalla kertaa leikattuun oikeaan lonkkaan on niin suuri.
  

Helmikuun 2014 lopussa Ortonissa Arthroplastia totalis coxae l.a.a.m. Profemur TL/Procotyl Cer-on-Cer
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Martta.
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa



Viestejä: 69
Liittynyt: 05.04.2014
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #3 - 29.10.2016 klo 12:03:48
Tulosta viesti  
Käynti leikanneen ortopedian luona tuli ja meni. Mitään lisävalaistusta asiaan ei oikeastaan tullut. Jotenkin tunsin, että ei pitänyt oakaroihin syntynyttä kokoeroa mitenkään tärkeänä, koska vasemman jalan voima oli vain vähän heikompi. Sain kipulääkkeeksi Vimovo 500 mg. Magneettikuvauksen voisi tehdä, mutta korjata asiaa ei voi. Lihassulku ei kuulema voi pettää, sillä takaa tehdyssä avauksessa lihassulku ei petä. Olen hieman hämmennyksen tilassa, miten eri tavalla kaksi eri ortopedian, jotka kumpikin leikkaavat lonkkia, voi tilanteen nähdä! Minullahän oli trokanterin bursiittia, johon kotikaupungin ortopedi antoi muutaman kerran kortisonipistoksen. Leikannut ortopedi arveli ongelman olevan keskimmäisessä pakaralihaksessa ja saaduissa kortisonipiikeissä. Epäilen suuresti, että 5 pistosta kahden vuoden aikana ei ole suurtakaan vahinkoa saanut aikaan. Pari viimeistä viikkoa on pakara ollut todella kipeä. Kipu säteilee reiden ulkosyrjään ja alas pohkeen ulkosyrjään saakka. Mikään kipulääke ei vie tuntemusta pois ja etupäässä olen pystynyt maailmaan, sillä istuminen ei onnistu kovin pitkään. Menen ylihuomenna fysiatrin vastaanotolle, heidänhän pitäisi ymmärtää lihaksista ja niiden toiminnasta. Koko alaselkä tuntuu olevan jumissa, Jospa jotain apua löytyisi.

Olen hoidattanut itseäni yksityispuolella kun kuvittelin saavani parasta mahdollista hoitoa. Nyt olen päättänyt pyrkiä julkiselle puolelle kun ei kiinnosta maksaa uudesta magneettituttkimuksesta satoja euroja. Noin terveyspoliittisestihan tämä on mielenkiintoinen juttu. Yksityispuoli hoitaa selkeät tapaukset nopeasti ja tehokkaasti mutta kun ilmenee ongelmia niin silloin julkinen puoli on ainoa, josta saa apua  Surullinen
  

Helmikuun 2014 lopussa Ortonissa Arthroplastia totalis coxae l.a.a.m. Profemur TL/Procotyl Cer-on-Cer
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Martta.
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa



Viestejä: 69
Liittynyt: 05.04.2014
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #4 - 29.10.2016 klo 12:05:30
Tulosta viesti  
Voi tätä ennakoivaa syöttöä...olen pystynyt vain makailemaan.
  

Helmikuun 2014 lopussa Ortonissa Arthroplastia totalis coxae l.a.a.m. Profemur TL/Procotyl Cer-on-Cer
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
kpt
Nivelklubin superaktiivijäsen
*****
Poissa


Liike on lääke!

Viestejä: 1 167
Liittynyt: 23.09.2010
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #5 - 29.10.2016 klo 15:27:22
Tulosta viesti  
Tutkihan hiukan tuota Piriformis-lihasta ja sen vaikutuksia esim issias-hermoon. Tuossa voisi olla alkusyytä ongelmalle. Googlella löytyy lisää.

http://anna.fi/hyvinvointi/terveys/alaselan-pakaran-kipujen-syyna-piriformis-4-h...
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
nuori mummu
Nivelklubin veteraani
*
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 476
Sijainti: e-pohjanmaa
Liittynyt: 12.02.2010
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #6 - 29.10.2016 klo 16:09:45
Tulosta viesti  
Näin äkkipäätä tuntuisi minustakin että hermosärkyä tuo kipuilu olisi,itsellä tuttu tunne monen vuoden takaa. Voi olla selästä johtuvaa tai niin kuin kpt kirjoitti että pakaran sisällä hermo on puristuksissa. Tuo kipu on tosi kamala kaveri,toivottavasti saat sellaiselle lääkärille ajan joka oikeasti tutkisi missä vika piilee...!
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Martta.
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa



Viestejä: 69
Liittynyt: 05.04.2014
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #7 - 30.10.2016 klo 11:47:52
Tulosta viesti  
Leikannut ortopedi tutki minut elokuussa ja sanoi, että kyseessä ei ole issias. Piriformiksen kipuilun ei pitäisi aiheuttaa sitä, että pakara kuihtuu ja pienenee. Päättelen että keskimmäisesessä pakaralihaksessa on jotain häikkää. Toivottavasti olen huomenna viisaampi ja kovasti toivon myös, että asian korjaamiseksi voitaisiin tehdä jotain. Leikkauksesta on kohta kolme vuotta ja kyllä nuo pakarat olivat ennen tekonivelleikkausta, joka siis tehtiin kumpaankin lonkkaan samalla kertaa, samankokoiset ja -muotoiset. Nyt kokoeron tuntee kädellä ja näkee silmillä selvästi.
  

Helmikuun 2014 lopussa Ortonissa Arthroplastia totalis coxae l.a.a.m. Profemur TL/Procotyl Cer-on-Cer
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Pioni
Nivelklubin superaktiivijäsen
*****
Poissa



Viestejä: 1 631
Sijainti: Helsinki
Liittynyt: 01.07.2011
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #8 - 30.10.2016 klo 20:43:09
Tulosta viesti  
Piriformis on kuitenkin niitä "pikkulihaksia" joten ulkonäköön ei pitäisi vaikuttaa. Keskimmäistä pakaralihasta voit testata niin, että makaat kyljellä polvet vähän koukussa ja nostat polvea sivulle niin että jalkaterät pysyvät yhdessä. Jos onnistuu hyvin,  lihas toiminee kuten pitääkin.

Minulla on lukuisissa luksaatioissa tapahtunut pehmyskudostuhoa paljonkin ja kipujen kanssa olen kuntouttanut itseäni, mutta kaikesta olen selvinnyt joten arvelen että lihakset pystyvät ottamaan toistensa tehtäviä ja erilaista kompensaatiota kyllä siellä sisällä tapahtuu, vaikka osa hajoaisikin. Ulkonäöllisesti minulla on myös molemmin puolin kummajainen: haavan kohdalta puuttuu kaikki lihas ja läski, esim. portaita kiiivetessä voi tuntea luun suoraan ihon alla. Ortopedi selitti tätä sillä, että lihaksen halkaisukohtaan on kehittynyt paranemisvaiheessa lihaksen sijaan sidekudosta. Mutta tämä ei siis vaikuta lihaksen toimintaan. On vain kummallisen näköinen ja tuntuinen.

Suosittelen fyssarin kanssa harjoittelua.
  

R3 / Synergy molempiin lonkkiin 2011, oikean revisio 2014 DeltaMotion
Triathlon oikeaan polveen 2012
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Martta.
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa



Viestejä: 69
Liittynyt: 05.04.2014
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #9 - 31.10.2016 klo 16:36:52
Tulosta viesti  
Kävin tänään fysiatrin vastaanotolla, käynti kesti yli puolitoista tuntia mutta oli todella hyvä. Lääkäri näki kaikki rtg-kuvat ja -tutkimukset, joita minulle on Terveystalon kuvantamisessa tehty (Ortonissa on Terveystalon röntgen). Fysiatrin luki minulle myös reilut kaksi vuotta sitten tehdyn lannerangan magneettitutkimuksen tuloksen. (En ollut sitä aikaisemmin saanut/pyytänyt) Siitä löytyi asioita, jotka kaksi vuotta kehityttyään voisivat johtaa nykyisiin oireisiin. Tämä pahempi pakarakipuhan on vaivannut vajaan vuoden. Lääkäri oli sitä mieltä, että lonkissa on tosiaankin kaikki kunnossa mutta pakaran kuihtuminen voikin tulla alaselästä, jossa oli kohtuullisia kulumia nähtävissä jo kesällä 2014. Sain lähetteen ja menen viikon kuluttua selän natiiviröntgeniin. Seisaaltaan otettavissa kuvissa näkyvät nikamien muutokset paremmin kuin makuulla tehdystä magneettitutkimuksessa. Soittoaika lääkärille sitten parin päivän kuluttua.

Oikeastaan tuntuu ihan hyvältä, että ehkäpä tekonivelleikkaus ei olekaan aiheuttanut näitä nykyisiä ongelmia. Usein kuulemma selkäongelmat ilmenevät kipuna pakarassa. Eri asia tietenkin on se, pystyykö vaivalle tekemään mitään. Kuitenkin helpottaisi tieto siitä, että leikkaus ei ole mennyt pieleen. Näköjään leikkaavat ortopedit katselevat vain niitä asioita, jotka liittyvät heidän omaan alaansa. Magneettikuvauslausunnossa mainittiin, ja kuvissa myös näkyi, noin 7 cm läpimittainen kysta maksassa! Maksasta tehdään viikon päästä UÄ-tutkimus ja jos aihetta on niin saanen lähetteen sen alan lääkärille. Tuollainen kysta on vaaraton, mutta isokokoisen voi painaa jotain ja aiheuttaa oireita. Ihan toiveekkaina tässä vaiheessa annan ortopedille synninpäästön ja tyydyn siihen, että tässä iässä (kohta 67 v.) kulumia on muuallakin kuin lonkissa  Hymiö
  

Helmikuun 2014 lopussa Ortonissa Arthroplastia totalis coxae l.a.a.m. Profemur TL/Procotyl Cer-on-Cer
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Martta.
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa



Viestejä: 69
Liittynyt: 05.04.2014
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #10 - 31.10.2016 klo 16:37:58
Tulosta viesti  
Pionille tiedoksi, että tuo kuvailemasi liike onnistuu minulta oikein hyvin.
  

Helmikuun 2014 lopussa Ortonissa Arthroplastia totalis coxae l.a.a.m. Profemur TL/Procotyl Cer-on-Cer
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Martta.
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa



Viestejä: 69
Liittynyt: 05.04.2014
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #11 - 01.11.2016 klo 11:15:08
Tulosta viesti  
Ohos! Huomasin vasta illalla, että rannekello, josta katsoin ajan lääkäriltä lähdettyäni, kävikin vielä kesäaikaa. Kyllä se vastaanottokäyntini kesti vain noin 50 minuuttia. Vastaanotolle ehdin kyllä ajoissa, sillä aamulla Katsoin aikaa kännyköitä ja kodin seinäkellosta.  Silmänisku
  

Helmikuun 2014 lopussa Ortonissa Arthroplastia totalis coxae l.a.a.m. Profemur TL/Procotyl Cer-on-Cer
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Martta.
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa



Viestejä: 69
Liittynyt: 05.04.2014
Re: Lihassulun pettäminen?
Vastaus #12 - 11.11.2016 klo 13:08:45
Tulosta viesti  
Sain fysiatrilta diagnoosin. Lannerangan röntgenkuvien perusteella minulla on nikamissa kulumia ja nikamasiirtymä, joka aiheuttaa kipua vasempaan pakaraan ja ajoittain koko vasempaan jalkaan. Siirtymä ei ole niin suuri, että se vielä vaatisi leikkausta. Tulehduskipulääkkeitä ja OMT-fysioterapiaa sain hoidoksi. Olen helpottunut. Jatkuvat vaivani eivät johdu epäonnistuneesta lonkkaleikkauksesta vaan ihan muusta.
  

Helmikuun 2014 lopussa Ortonissa Arthroplastia totalis coxae l.a.a.m. Profemur TL/Procotyl Cer-on-Cer
Sivun alkuun
 
IP kirjattu