Normaali aihe Re: jalkojen ongelma (Luettu 16 902 kertaa)
Pike4
Aktiiviklubilainen
***
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 652
Liittynyt: 17.08.2009
Re: jalkojen ongelma
10.04.2011 klo 11:41:52
Tulosta viesti  
Hei, Melli!

Tervetuloa mukaan! Meitä on monenlaisilla vaivoilla olevia ihmisiä täällä lukemassa ja kirjoittamassa. Aina joltakin löytyy samantapaisia vaivoja.

Olen 64-vuotias eli huomattavasti vanhempi. Minulle on laitettu tekonivelet lonkkaan ja polveen. Jalkapöydän oireet kuulostavat samantapaisilta kuin sinulla. Vasemman jalkapöydän päälle astui islanninhevonen pari vuotta sitten. En silloin käynyt lääkärissä, kun jalka tuntui paranevan. Noin vuosi sitten jalkapöytää alkoi sattua ja siinä tuntui iholla kuin luu törröttäisi pystyyn. Tuo törröttävä luu haittasi myös joidenkin kenkien pitämistä. Se oli kosketusarka. Pääsin terveyskeskuksen kautta vasemman jalkapöydän röntgen-kuvaukseen. Siitä ei selvinnyt oikein mitään, mutta sain lähetteen ortopedille. Puolen vuoden päästä oli ortopedin aika. Samaan aikaan oli myös oikean jalan jalkapöytää alkanut sattua samalla tavalla kuin vasemman. Oikeaa jalkaa en ole loukannut mitenkään.

Ortopedi katsoi kuvaa ja sanoi, ettei hevosen jalan päälle astumisella ole mitään tekemistä vaivan kanssa. Jalkaholvini ovat laskeneet. Minulla on lapsenakin ollut tukipohjalliset. Lähes koko aikuisiän olen ollut ilman tukipohjallisia. Painoa on liikaa ja olen synnyttänyt neljä lasta eli rasitusta jalkapöydille on ollut. Ortopedi sanoi, että varpaiden luissa jalkapöydällä on keskimmäisissä 3 varpaassa selvät nivelrikot. Ainoa asia, mitä voidaan tehdä, on pitää tukipohjallisia ja syödä tarvittaessa särkylääkettä. Kun näiden kanssa ei enää pärjää, on edessä nivelten luudutusleikkaus. Siitä hän sanoi, että se on huomattavasti hankalampi kuin tekonivelleikkaus.

Nämä tiedot olivat vain vasemmasta jalastani. Oikeaa ei ole kuvattukaan. Oletan, että sen tilanne on sama.

En tiedä, onko kertomuksestani sinulle hyötyä. Jos sinulla on jalkaholvit laskeutuneet, niin tukipohjalliset ovat ainakin tekijä, joka helpottaa jalkojen olemista ja minulla ainakin poistaa myös kipua. Tärkeä asia on myös se, että tilanteen pahenemista pystyy hidastamaan.

Ihmettelen, miksi minulla alkaa nivelet lahota. Reumakokeita ei ole otettu.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
melli
Nivelklubin tulokas
*
Poissa


Liike on lääke!

Viestejä: 5
Liittynyt: 09.04.2011
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #1 - 10.04.2011 klo 14:12:16
Tulosta viesti  
Hei ja kiitos viestistäsi!
samanlaisilta kuulostavat tosiaan nuo sinunkin jalkaongelmat, eli ortopedi on todennut minullakin matalat jalkaholvit ja nyt olen muutaman kuukauden kävellyt ns. keinukengillä eli paksupohjaisilla kengillä. Säryt eivät ole näemmä kuitenkaan helpottaneet ja puutuneisuuden tunne leviää jalkapöydässä. Minullekin sanoivat että toistaiseksi mennään särkylääkkeillä ja sairaslomilla eteenpäin. Rasittavinta on kuitenkin epätietoisuus ja se, että pitäisi vielä puoli vuotta odottaa johonkin kuvaukseen pääsyä, pitänee alkaa harkita vissiin yksityistä, mutta sekin maksaa niin paljon.  Surullinen
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Pike4
Aktiiviklubilainen
***
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 652
Liittynyt: 17.08.2009
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #2 - 10.04.2011 klo 16:09:38
Tulosta viesti  
Hei!
Minullakin on sellaiset "keinukengät" eli masai-kenkien korealaiset kopiot. En ole niitä käyttänyt paljoakaan. Minusta tuntuu, että niiden positiivinen vaikutus on lähinnä lonkkiin ja polviin. Ainakin ne minun kopiokenkäni ovat tosi painavat, mikä tekee niiden käytöstä vähän epämiellyttävää.

Noista vaivoista vielä: Minulla tuntuu vasemmassa jalkaterässä välillä kuin siinä pitäisi jonkin osan "naksahtaa" paikoilleen. Kun se on "poissa paikoiltaan" (tämä on se, miltä minusta tuntuu), niin jalan sisäpuoli on tosi kipeä. Ei meinaa voida lainkaan astua jalalle. Samoin välillä tuon kivun ollessa päällä, on auton ajaminen ja kytkimen painaminen tosi tuskallista. Tuollainen kiputila on aina silloin tällöin. Toteankin vain, että tänään on tällainen päivä. Seuraavana päivänä tuo kipu saattaa olla täysin poissa.

Jalkapöytien päällä oleva kipu tuntuu kävellessä, kun lähden liikkeelle. Kun olen päässyt vauhtiin, kipu yleensä hellittää. Sitten joskus jalkapöytiä sattuu myös levossa.

Tukipohjalliset ovat minusta kyllä hyvät. Kunhan muistan siirtää niitä sisäkenkiin ja ulkokenkiin, niin jalat pysyvät paremmassa kunnossa. Fysioterapeutti selvitti, voisinko saada tukipohjallisten teettämishinnan (n. 175 e) kelalta tai jostain. En saanut, joten maksoin ne itse. Muutamia vuosia sitten teetin edelliset tukipohjalliset työterveyshoitajan kehotuksesta. Ne helpottivat tuota nilkan sisäsivun kipua.

Olen sitten pitkään ollut lähinnä sisällä ollessani kokonaan ilman tukipohjallisia. Tämä uusi todettu tilanne pakottaa käyttämään uusia pohjallisia koko ajan.

  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
nuori mummu
Nivelklubin veteraani
*
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 474
Sijainti: e-pohjanmaa
Liittynyt: 12.02.2010
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #3 - 10.04.2011 klo 17:40:23
Tulosta viesti  
Hei!
Itselläni  oli samantapaisesti kipuja vaihdellen jalasta toiseen,ensin vasen kantapää josta kipu hyppäsi oikeaan nilkkaan ja jalkapöytään,seuraavaksi iski ihan kauhea kipu vasempaan lonkkaan,kuin puukkoa olisi pistetty siihen!Näiden vuoksi menin lopulta lääkäriin ja otettiin reumakuvat(koska itse epäilin reumaa jo) mutta kuvissa näkyi nivelrikko jalkapöydissä ja polvissa..ja nyt on lonkatkin menossa rikki...ikää 52 v,äidilläni on myös nivelrikko.
Kyselepä onko suvussasi nivelvaivoja,näyttää vahvasti olevan perinnöllinen vaiva ja valitettavasti iskee niveliin melko nuorella iällä jo.
Koeta päästä tutkimuksiin mahdollisimman pian, sillä vaikka tieto lisää tuskaa niin osaat elää niveliäsi säästäen tarvittaessa.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
melli
Nivelklubin tulokas
*
Poissa


Liike on lääke!

Viestejä: 5
Liittynyt: 09.04.2011
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #4 - 10.04.2011 klo 19:09:25
Tulosta viesti  
kiitos sinullekin vastauksesta,
on tosiaan olo et jotain pitäis tehdä ja pian, muutakin kuin odottaa magneettikuviin pääsyä. Epäilen itse kaikkein eniten, että tämä on tulollaan olevaa reumaa tai jotain nivelrikkoa, koska sukurasite on voimakas ja ollut ärhäköitä nivelreumoja. Ainut ongelma vaan on nyt ollu et en enää tiedä mitä tehdä.ehkä pitänee soittaa taas huomenna lääkärille, katsotaan mitä tapahtuu.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Henu
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa


Liike on lääke!

Viestejä: 72
Liittynyt: 26.02.2011
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #5 - 10.04.2011 klo 23:54:16
Tulosta viesti  
Minun jalkaongelmani:
Minulla on lattajalka,jossa on todella pahasti kantapää väärässä asennossa ja aiheuttaa paljon ongelmia.Ekan kerran kävin lääkärillä jalan vuoksi 1994,silloin ei jalassa ollut mitään ihmeellistä ortopedin mielestä vaan kasvuhäiriötä ainoastaan.Sitten toisen kerran menin lääkäriin 1999 kun jalan vaivaaminen vain jatkui.Silloin oli yksityislääkäri kyseessä,joka oli ehdottomasti sitä mieltä,että jalka kaipaa leikkausta.Lähetti minut kunnalliseen ja siellä ortopedi totes,että tuet auttaa kyllä.Ja tilanne ei kuitenkaan muuttunut mihinkään vaan paheni jälleen tukien ahkerasta käytöstä huolimatta.Menin sitten 2005vuonna hakemaan lähetettä yksityiseltä lääkäriltä kunnalliseen.Siellä kunnallisessa sitten jalka magneettikuvattiin 2006 alkuvuodesta ja röntgenkuvattiin sekä sitten toukokuussa-2006 pääsin ortopedin juttusille,joka ei oikein kunnolla asiaani uskonut.Mut painostukseni alaisena laittoi asiani ortopedimeetingiin käsittelyyn.Ja sen jälkeen toukokuussa-2006 mut laitettiin leikkausjonoon ja siinä menikin sitten melkein puoli vuotta.Kuukausittain olin sairaslomalla 1-2viikon mittaisia sairaslomia.Ja aina jonohoitaja lupaili nopeasti leikkausaikaa minulle,mutta ikinä sitä ei tullut.Alkoi tuntua jo veetuilulta. Jalka on leikattiin marraskuussa-2006 ja silloin sieltä poistettiin ylimääräinen luunpalanen ja ankkuroitiin jänne paikoilleen.Ja 2008 vuonna ongelmat paheni jalassa ja minulle määrättiin kolmannet tukipohjalliset,jotka tehdään oman jalan mukaan.Ja fysioterapiaa,joka auttoi vain hetken. Tilanne muuttui huonommaksi jälleen 2010 ja taistelin jalan kanssa pitkään kun en uskaltanut hakeutua hoitoon kaikkien saamieni huonojen lääkärikokemusten vuoksi,joita ollut monestakin syystä.Jalan leikanneen lääkärin vastaanotolle menin sitten maaliskuun loppupuolella yksityisesti kun hän ei enää ollut töissä kunnallisessa.Lääkäri katsoi jalkani läpi ja totesti,että tilanne on huono.Paljon ongelmia yhdessä jalassa ja ei osannut tietää mitä ongelmaa hoitaa ensin,mutta leikkauksia ilmeisesti tulossa useampikin.Ja lääkäri laittoi lähetteen minulle peijakseen jalkapoliklinikalle,jonne saan taas varmaan odottaa pitkään.Parhainta olisi kuitenkin jos tulisi pian,mutta saa nyt nähdä.Mulla on tuet jalkaan uusittu 2006 ja 2008.Mut ei niistä vaan ole hyötyä eikä fysioterapiasta.Vaikea tilanne kyllä ja hermot on koetuksella.Itse olen alkanut epäilemään,että voiko jalassani olla jotain muutakin vikaa kuin pelkkä lattajalka kun tilanne vaan pahenee.Ja lattajalka yleensä pahenee aiheuttaen muita ongelmia.

Minulle on tehty leikkauksia,mutta minun on myönnettävä,että pienemmätkin leikkaukset on pelottaneet ja nyt jalan vuoksi on tulossa isoja leikkauksia niin on uhkana.Joko kantapään korjausleikkaus tai luudutusleikkaus sekä lisäksi jänteiden pidennystä samassa.Tulee kumpi vaan leikkauksista niin kyseessä on isot leikkaukset.Ja harmittavinta tässä on se,että jos lapsena olis lattajalkani korjattu pienemmällä leikkauksella suoraan niin asiat voisi olla toisin.Yksi lääkäri sanoi minulle,ettei suosita turhia leikkauksia,mutta minusta tuntuu,ettei tarpeellisiakaan leikkauksia.Ja sen vuoksi toipumisesta ja parantumisesta tulee hankalampaa.Minulla ei jalka kestä rasitusta ja normaali kävelykin on tuskallista tai vähintään aina rasituksessa jalkani turpoaa pahasti.Ja jalkani virheasento aiheuttaa kipuja polveeni,lonkkaani ja selkääni oikeastaan päivittäin.Ja päkiään on tullut tuskastuttavaa kipua.Pelottaa,että onko virheasento liu'uttanut niveleitäni paikoiltaan ja sehän olisi huono asia kun muutenkin nyt on niin paljon ongelmia jo jalan vuoksi.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
melli
Nivelklubin tulokas
*
Poissa


Liike on lääke!

Viestejä: 5
Liittynyt: 09.04.2011
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #6 - 11.04.2011 klo 20:44:10
Tulosta viesti  
Hei,
sinulla on jo kyllä päässyt ongelmat pahaksi, täytyy itse yrittää, ettei tuollainen tilanne pääsisi syntymään, mutta koskaan ei elämästä tiedä. Olen varannut nyt ainakin ajan jalkahierojalle, se helpottaa kyllä tilannetta hetkeksi.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Henu
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa


Liike on lääke!

Viestejä: 72
Liittynyt: 26.02.2011
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #7 - 11.04.2011 klo 21:31:12
Tulosta viesti  
melli:Todella päässyt pahaksi ja oon kuitenkin lääkäreiden luona ravannut ja asioita on hyssytelty niin tulos on tässä. Epävarma
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
melli
Nivelklubin tulokas
*
Poissa


Liike on lääke!

Viestejä: 5
Liittynyt: 09.04.2011
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #8 - 12.04.2011 klo 16:49:53
Tulosta viesti  
harmittaa kun on ollut koko ajan niin kiire ettei ehdi soittaan lääkäriin, huomenna on ihan pakko kyllä jo tehdä, tänään oli taas niin mielenkiintoisia tuntemuksia jaloissa koko päivän, ettei tiennyt miten päin ois tehnyt töitä. Onneksi olen nyt löytänyt semmoisen lääkärin, joka kuuntelee kohtuu hyvin asiaani, aikaisemmista ei ollut yhtään mihinkään.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
tml
Nuorempi Nivelklubilainen
***
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 22
Liittynyt: 22.08.2006
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #9 - 13.04.2011 klo 20:36:25
Tulosta viesti  
Mielenkiinnolla olen lukenut näitä jalkajuttuja, kun itsellänikin on alkanut vaivaamaan jalkapöytää. Maanantaina menen terveystarkastukseen ja otan asian puheeksi. Ymmärrän täysin (tai luulen ainakin ymmärtäväni) tunteesi, Melli.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
melli
Nivelklubin tulokas
*
Poissa


Liike on lääke!

Viestejä: 5
Liittynyt: 09.04.2011
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #10 - 15.04.2011 klo 20:47:55
Tulosta viesti  
Hei tml,
millaisia jalkapöytäongelmia sinulle on tullut? Mitä lääkärissä sanottiin? Minulla ongelmat eivät ole helpottaneet eli pystyn olemaan töissä mutta säryt ovat koko ajan läsnä, tilanne on kyllä hankala.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
tml
Nuorempi Nivelklubilainen
***
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 22
Liittynyt: 22.08.2006
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #11 - 19.04.2011 klo 18:27:46
Tulosta viesti  
Minulla särkee vasenta jalkapöytää silloin tällöin, varsinkin illalla ja öisin, joskus myös päivällä tai on niin kova meno päällä että en huomaa sitä päivisin Hymiö
Alussa ajattelin sen johtuvan juoksemisesta ja vääristä kengistä. Nyt vaihdoin lenkkarit, en yhdistä sitä enään juoksemiseen, mutta särky jatkuu. Särky on pientä, mutta ajattelin että täytyisi syy löytää. Terveydenhoitaja sanoi että kannattaa alkaa venyttelemään, lonkanseudusta alaspäin. Jos säteilee jostain. Mutta halusin myös varata ajan lääkärille, jos pääsisi kuvauttamaan, ja pois sulkemaan tai todettavaksi, nivelrikon. Minulla on vain sormissa nivelrikkoa. Palaan asiaan kun käyn muutaman viikon päästä lääkärissä.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
tml
Nuorempi Nivelklubilainen
***
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 22
Liittynyt: 22.08.2006
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #12 - 04.05.2011 klo 21:53:02
Tulosta viesti  
Tänään kävin röntgenissä jalasta. Jänskättää  Epävarma ei jaksaisi oottaa tuloksia perjantaihin. Fysioterapeutille myös varattu aika. elikäs asia etenee. Nyt kun oli aika lääkärille, olen kuulostellut jalkaani enemmän. Nyt ei särkyä ole ollut moneen päivään. Heräsin että onkos ennen ollut näin pitkää taukoa säryssä. Ei tietoa. Oisko 19km juoksulenkki parantanut jalan  Virnistys
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
tml
Nuorempi Nivelklubilainen
***
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 22
Liittynyt: 22.08.2006
Re: jalkojen ongelma
Vastaus #13 - 09.05.2011 klo 18:25:55
Tulosta viesti  
Heissan taas! Nyt on tullut lääkäriltä soitto röntgenin jälkeen. Ei ollut jalkapöydässä nivelrikkoa eikä muitakaan vikoja näkynyt  Kliseinen. Nyt minulla on yksi testi menossa: en ole käyttänyt kenkiä, missä on korot, vain lättänä kenkiä ja hyviksi todettuja lenkkareita. Toistaiseksi ei ole jalkaa särkenyt. Tämä testi jatkuu vielä viikon päivät, ja jos ei särkyä ole tullut, niin sitten taas koetan korollisia kenkiä, jos kipu vaikka palaa. On minulla aika fysioterapeutillekin, mutta tässä välissä tälläisia omia tutkimuksia.   Hymiö
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu