Normaali aihe Yksineläjänä (Luettu 23 737 kertaa)
Janna
Nivelklubin aktiivikirjoittaja
***
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 218
Sijainti: Uusimaa
Liittynyt: 17.02.2009
Yksineläjänä
02.05.2010 klo 18:02:30
Tulosta viesti  
Toivoisin ajatuksianne aiheesta millaista on elää nivelsairaana yksineläjänä.
Ilman kumppania, jonka kanssa jakaa arkea. Mahdollisesti ilman lapsiakin.
Keski-ikäiset, leskeytyneet, sinkut, eronneet.
Kuinka olette selviytyneet esim leikkausten jälkeen.
Entä mahdollisten nelijalkaisten ystävienne kanssa Virnistys
Tuntuu että täällä palstallakin perheelliset tai ainakin lapselliset nivelsairaat yliedustettuna, jotka kuvaavat kuinka ihanaa kun puoliso vierellä, lapset ja
vieläpä lapsenlapset karvaisista lemmikeistä puhumattakaan.
En ole katkera mutta onko meitä yksineläjiä muitakin 09-alueelta??
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Sopuli
Nivelklubin superaktiivijäsen
*****
Poissa



Viestejä: 6 215
Sijainti: Mansesta nääs!
Liittynyt: 30.09.2008
Re: Yksineläjänä
Vastaus #1 - 02.05.2010 klo 20:58:21
Tulosta viesti  
Minä olen sinkku, mutta siskoni asuu viereisessä talossa ja hän auttoi hoitamalla kauppa-asiat yms. silloin kun en itse pystynyt. Nyt leikkauksesta toivuttuani olenkin taas pärjäillyt omin voimin. Kotieläimiä ei ole, joten niistä ei tarvinnut kenenkään huolehtia.
  

Nivelrikko, molempiin lonkkiin Anthology metalli/metalli kokoproteesit Coxassa elokuussa 2008
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
kipuilija84
Nuorempi Nivelklubilainen
***
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 27
Liittynyt: 01.06.2010
Re: Yksineläjänä
Vastaus #2 - 09.01.2011 klo 17:10:12
Tulosta viesti  
olen sinkku 26vuotias.
olkapääleikkauksien jlk olen majailut äitini luona
muutaman kuukauden ja hänestä on muutenkin paljon apua <3
lisäksi yksi ystäväni ja siskoni auttaa!!! <3
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
viiskyt
Nivelklubilainen
*****
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 34
Liittynyt: 30.01.2010
Re: Yksineläjänä
Vastaus #3 - 20.01.2011 klo 20:29:56
Tulosta viesti  
Voi se asia olla niinikin päin, että yksineläjä pärjää paremmin leikkauksen jälkeen, ainakin jos ei muita sairauksia. Eipä tarvi muiden asioista huolehtia, ruuasta, siivouksesta ym. Kaksi ensimmäistä polvileikkausta tehtiin aviossa ollessani. Ja nyt yksi tehty ja toinen tulossa,  yksinään eläen. Siis osteotomia, kaksi tekoniveltä, joista toinen menee nyt vaihtoon.
Ruokaa pakastin täyteen, kirjoja paljon, telkkari sängyn viereen ja joku tuttava auttamaan aluksi apteekki ja kauppa-asioissa. Taksilla pääsee, sen mitä tarvitsee, ne muutamat viikot. Apua voi saada myös nuorempi, tilapäisesti, kunnan kotipalvelusta tai yksityiseltä yrittäjältä.
Joskus aviosiippa ei jaksa ymmärtää kipuja, valvomista,
masennusta, eikä osaa tukea, kun tarvitsisi apua. Silloin on vielä raskaampaa, taakka ihmissuhteesta ja kivut.
Eli, jos Sinulla on puoliso, joka todella jaksaa olla rinnallasi, tässä hankalassa tilanteessa, ole hänestä iloinen ja arvosta häntä. Se ei ole itsestäänselvyys.

Tsemppiä kaikille, ei tämä helppoa ole, mutta selvitään... Hymiö
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
SIRPE
Aktiiviklubilainen
***
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 927
Liittynyt: 16.01.2010
Re: Yksineläjänä
Vastaus #4 - 20.01.2011 klo 21:38:03
Tulosta viesti  
Kiitos viiskyt muistutuksesta, että pitäisi huomioida vierellä olevaa puolisoa jaksamisesta, sillä on aivan totta, että puoliso joutuu kovilla nivelkipujen haitatessa yöunta ja arkea. Pinna on toisinaan liian lyhyt valvomitsen ja särkyjen vuoksi. Joutuupa tuo perhe koville leikkauksen jälkeenkin, kun kotityöt jäävät lasten ja miehen harteille vähäksi aikaa.

Varmasti on todella hankalaa elää naapuri- ja ystäväavun varassa leikkauksen jälkeen. Tsemppiä kaikille heille, jotka joutuvat yksin selviytymään leikkauksen jälkeen. Helppoa se ei todellakaan ole.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
pariisi
Nivelklubilainen
*****
Poissa


Näillä mennään!

Viestejä: 49
Liittynyt: 28.06.2011
Re: Yksineläjänä
Vastaus #5 - 06.07.2011 klo 11:08:14
Tulosta viesti  
Minä elelen karvaisen ystäväni kanssa.
Toinen lapsista toisella puolen Suomea ja toinen kylläkin naapurikunnassa mutta tekee töitä ympäri maailman.

Asun kerrostalossa ja yhden naapurin tunnen sen verran hyvin että voin aika monessa hälyttää apuun jos tarvis.
Hän hoitaa myös koirani, n. 40 kg, ulkoilun nyt kuntoutuksen alkuvaiheessa.

Ystäviä ei ole samalla paikkakunnalla kun yksi, muutama aika hyväkin tuttu on mutta minulle ainakin toisten häiritseeminen on suuri kynnys.

Ajattelen niin että koska en tarvitse ambulanssia, poliisia tai palokuntaa niin pitää miettiä kolmekin kertaa ennen kun lähden kenellekään soittelemaan puuttuvista elintarvikkeista tai muuta tuollaista pientä.
Ihminen kun selviää kyllä vähän vähemmälläkin muutaman päivän tai viikon.

Olen ollut kaikki leikkaukset, kolme polven tekonivelleikkausta, kaksi olkapään puhdistus/korjausleikkausta ja nyt tämän lonkkan tekonivelleikkauksen ajan yksin, tai siis tuon saman karvaisen kaverin kanssa.
Kyllä tuolle elikollekin jokin mitalli pitäisi myönttää mun mielenterveyden eteen tehdystä työstä.

Meillä ovat tapana olleet nuo yölliset haahuilulenkit, eli pidän koiraa vapaana, aina ja nyt taas huomasi edellsiltana, leikkauksesta viikko että karvainen kaverini oli sitä mieltä että nyt mamma loppu loikoilu, ylös siitä ja lenkille.
Koira oli kyllä käytetty normaalisti ulkona naapurin toimesta, ettei ollut mistään hädästä kysymys.
Ovat nuo elukat niin sopeutuvaisia!
Tuokin tuntui tuumaavan ihan tyynesti kun tuli leikkaukseni jälkeen kotiin ja näki krököt et ai taas eletään tota keppiaikaa.
Jotenkin se vaan osaa oleutua ihmeen hyvin kaikkiin muutoksiin ja on ihan erilailla kiltti ja kuuliainen kun näkee että en voi ihan normaalisti toimia.

Tuon edellisen koiraihmiset tajuavat ja muut pitävät minua hömppänä ja koiraa liikaa inhimillistävänä.
No, jokainen tyylillään.

En voi sanoa etteikö, välillä useastikin, tule mieleen että olisi kivaa kun olisi toinen ihminen tuossa tukena ja apuna.. mutta... mutta, huonoa en huoli ja hyvät on jossain piilossa.

On myöskin todella vaikeaa kuvitella että noissa eletyissa kipuhelveteissä olisi alkanut edes suunnittelemaan uutta suhdetta.
Löisikö sitä sairaskertomuksensa ensinmäisenä pöytään?
Hymyilisikö hampaat irveessä ekoilla treffeillä ja keskustelisi kultivoidusti esim. kirjallisuudesta?
Joo, ei, ei vaan onnistu jos ajatukset ovat vain ja ainoastaan kivussa.

Yritettykin on.
Nettideittailun tuloksena paha mieli.
Eräs mies oli kovastikin kiinnostunut siihen asti kunnes ilmoitin että olen menossa tekonivelleikkaukseen.
Bittiavaruuteen hävisi se mies.

Niin tai näin, elämäni on pääsääntöisesti ihan ok. Minulla on ihana koti, ihanalla paikalla, ihana karvainen kaveri ja ystäviä ja tuttuja omiksi tarpeiksi.
Ainahan voisi jotain olla lisää, meillä jokaisella.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
herra48
Nivelklubin tulokas
*
Poissa


Liike on lääke!

Viestejä: 2
Sijainti: helsinki
Liittynyt: 17.06.2012
Re: Yksineläjänä
Vastaus #6 - 18.06.2012 klo 22:44:14
Tulosta viesti  
odotan pahan patellamurtuman leikkausta haluaisin keskustella asiasta. uusijäsen
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu