Normaali aihe Tutkimuksia ja oireita polvissa (Luettu 15 526 kertaa)
Tuisku
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa



Viestejä: 51
Liittynyt: 03.12.2007
Tutkimuksia ja oireita polvissa
07.04.2009 klo 10:09:33
Tulosta viesti  
Moi kaikille!

Vihdoin ja viimein alkaa näyttää siltä, että nilkan hermokipusessio on jäänyt lopullisesti taakse. Nilkkaan tehtiin siis kaiken kaikkiaan 6 leikkausta, ja pinteessä ollut hermo tuhottiin lopullisesti, joten osa nilkasta ei enää koskaan tunne mitään.

Kun nilkka saatiin kuntoon, jatkettiin näitä mun polvien tutkailuja. Mullahan on polviongelmatiikka ollut yli 20 vuotta olemassa mutta oikea polvi alkoi pahenemaan 1½ vuotta sitten. Oireina kipua rappusissa, mäkisessä maastossa ja kyykkyyn mentäessä. Polvesta poistettiin plica ja arpistrageja viime vuoden kesäkuussa ja samalla poistettiin kolmannes tulehtuneesta nivelkalvosta. Silloin merkkejä nivelrikosta ei ollut.

2-3 kuukautta tästä toimenpiteestä kivut palasivat ja alkoivat tuntumaan myös vasemmassa polvessa. Kokeiltiin glucosamiinia, joka lopetettiin, kun sain siitä allergisen reaktion. Sitten pistettiin hylganpiikki sarja (5kpl), mutta apua ei tullut. Lopulta aloitettiin reumalääkitys (Salazopyrin) mutta sekään ei ole tuonut apua. Olen syönyt sitä nyt 5kk (mulla on 20 vuotta sitten ollut samainen lääke vasemman polven nivelkalvon tulehdukseen) mutta veriarvotkin (oireiden ohella) kertovat karua kieltään ongelman pysyvyydestä.

Minut siirrettiin keskussairaalan potilaaksi, jossa laitettiinkin lähete magneettiin, uusiin verikokeisiin ja konsultaatio reumapolille. Magneetti ja reumapoliaika ovat toukokuun puolivälin jälkeen. Verikokeista saan vastaukset pääsiäisen jälkeen. Polvien lisäksi muitakin niveliä on alkanut vaivata kivut/säryt. Keskussairaalan fysipolilla lääkäri löysi isovarpaiden tyvinivelistä kipukohtia. Itse olen myös huomannut, että sormissa muutama nivel vihoittelee silloin tällöin.

Lääkärit siis epäilevät vahvasti reumaa tai sen kaltaista tulehdusta, etenkin siis polvissa, joissa nivelkalvot ovat olleet aiemminkin tulehtuneita. Lääkäri kuitenkin totesi, että koska niveleni eivät turpoa eivätkä ole kuumat, voisi kyseessä olla alkava nivelrikkokin. Siksi laitoinkin tämän aiheen tähän nivelrikko-osioon, kun ei vielä tiedetä, kumpaa se on, reumaa vai rikkoa.

Mieltäni vaivaakin nyt kysymys, kuinka nopeasti nivelrikko voi alkaa kehittyä? Magneettikuvista sen varmaan voi todeta? Oikea polveni siis on tähystetty kesäkuussa 2008 ja silloin ei ollut viitteitä nivelrikosta. Ainoat pikkumuutokset löytyivät rustopintojen viiruuntumina lumpion alta.

Käyn töissä ja ihan vähällä en sairaslomalle jää, vaikka kipua onkin. Työni on fyysistä, jaloilla tehtävää työtä. Hermokipujen takia jouduin olemaan lähes vuoden saikulla, ja juuri siksi en hevillä saikulle jää. Harrastan pitkänmatkan juoksua.

Tällasia mietteitä Tuiskulla.
  

Tuisku&&&&Jos aurinko ei paista risukasaan, siirrän risukasan aurinkoon Hymiö
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Lakerikenkä
Nivelklubin veteraani
*
Poissa


Koti on ihmisen pesä

Viestejä: 351
Liittynyt: 10.06.2003
Re: Tutkimuksia ja oireita polvissa
Vastaus #1 - 08.04.2009 klo 19:51:32
Tulosta viesti  
Hei Tuisku

Viime vuoden alkupuolella alkoi toisessa polvessa tuntua pistävää kipua kun kiipesin portaita ylös. Ei mitenkään häiritsevää. Polvi myös rutisi kun laitoin kenkiä jalkaan ja polvi oli vähän koukussa ja siinä painoa päällä. Toinen polvi oireili niin, että kävellessä polven sisäsyrjää särki ja mää venyttelin.

Ortopedille sitten sanoin, että kun polvi rutisee ja on kipeä niin hän määräsi minut tähystykseen. Kuvia ei otettu tässä vaiheessa. Pääsin tähystykseen noin vuosi oireiden alkamisen jälkeen ja löydöksenä tässä rutinapolvessa oli IV luokan kuluma eli tekonivelleikkausta suositeltiin sitten kun kivut käyvät koviksi. Toinen polvikin kuvattiin äskettäin ja siinäkin on kuluma, ei niin paha kuin rutinapolvessa.

En tiedä kuinka kauan tuo nivelrikko on polvessa kehittynyt, mutta jos kuluma on alkanut kehittyä vuosi ennen tähystystä niin siinä ajassa kerkesi mennä paskaksi.

Pystyn käymään kävelylenkillä ja ajamaan kuntopyörää. Särkylääkettä otan satunnaisesti ja toivon, että polvet kestäisivät vielä muutaman vuoden.

Kivut ja kuluman eteneminen on niin yksilöllistä. Itse teen istumatyötä mutta joudun nousemaan tuolista useita kertoja päivässä. Lisäksi asun kolmannessa kerroksessa eikä hissiä ole joten tulee tuota polvia rasittavaa liikuntaa ehkä vähän liikaa.

Iloista pääsiäistä kaikesta huolimatta. Pusu
  

Synnynnäinen lonkkien sijoiltaanmeno, useita leikkauksia lapsuudessa ja nyt varaosat lonkissa. En kuitenkaan haluaisi olla kukaan muu kuin juuri minä höystettynä näillä kolhujen tuomilla elämänkokemuksilla.
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Tuisku
Nivelklubin kirjoittaja
*
Poissa



Viestejä: 51
Liittynyt: 03.12.2007
Re: Tutkimuksia ja oireita polvissa
Vastaus #2 - 19.04.2009 klo 15:12:39
Tulosta viesti  
Hieman päivitystä tilanteeseeni.

Nyt olen ollut jälleen paikallani ja sairaslomalla, kun moneen kertaan leikattuun nilkkaani ilmaantui ensin jalkapöydälle lievää turvotusta. Sitten turvotus levisi jalkaholviin(tarkemmin siis jalkaholvin yläosaan) ja lopulta alkoi tuntumaan myös kova kipu. Tuon vasemman jalan tuhotun ulkosyrjän hermon takia jalkapöytäni ei siis tunne mitään, ei myöskään mahdollista kipua, jos sieltä jotain hajoaa. Siksi juuri ensin näkyvä pieni turvotus jalkapöydällä kertoi minulle jo sen, että jotain on pielessä. Nyt ilmeisesti pielessä on enemmänkin, kun kipu on alkanut tuntumaan, koska turvotusalue on levinnyt ehjän hermon hermottamalle alueelle.

Mietin nyt, onko kyseessä jalkapöydälläkin rikko tai reuma vai onko tämä joku muu ongelma esim rasitusmurtuma? Turvotus ei ole voimakasta mutta lääkärille jalkaa näyttäessäni, hän jäi pähkäilemään turvotuksen kovuutta. Hän mumisi itsekseen, että aivan kuin jalkaholvin yläosaan(jalkapöydän sisäsyrjän sivuun) olisi kasvanut lisäluuta... Jalkaterä kuvataan ensi tiistaina. Ilmeisesti tästä röntgenkuvasta näkyy myös isovarpaan tyvinivel, joka mulla siis on oireillut myös kivulla ja säryllä useamman viikon? Mittasin ihan mielenkiinnosta mittanauhalla jalat jalkapohjan ja jalkapöydän ympäri. Turvonnut(luinen?) jalka on 1,5-2cm paksumpi.

Kuinka pian mahdollinen lisäluu voi kasvaa???
  

Tuisku&&&&Jos aurinko ei paista risukasaan, siirrän risukasan aurinkoon Hymiö
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
riina62
Nuorempi Nivelklubilainen
***
Poissa


Nivelklubi rulettaa!

Viestejä: 14
Sijainti: Mikkeli
Liittynyt: 29.10.2008
Re: Tutkimuksia ja oireita polvissa
Vastaus #3 - 03.05.2009 klo 22:51:31
Tulosta viesti  
Hei, yleensähän nivelrikko etenee hyvin hitaasti, esim. polvi 10-30 vuotta ensioireista ennen kuin on tekonivelkunnossa. Mutta jos on alkava nivelrikko ja sitten tulee jokin vamma niin voi edetä hyvinkin nopeasti. Itselläni polvi meni alkavasta nivelrikosta tekonivelkuntoon puolessatoista vuodessa. Syytä ei tiedetä. Ortopedikin ihmetteli kovasti puhdistusleikkauksen jälkeen että milloinkas ne röntgenkuvat olikaan otettu (niissä näkyi ainoastaan pieni valkoinen piste eli alkava kuluma ja oli otettu siis puolitoista vuotta aiemmin). On siis kaiketi kovin yksilöllistä.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu