No, mutta, kaipa joskus saa uikuttaakin, edes kaverille, joka ymmärtää! Säästyyhän siinä perheenjäsenten korvat!
Ja tuskin tämä porukka ihan tumpulasakkia on, meillähän on todellinen aivoriihi vauhdissa juuri noiden ongelmien omatoimiseksi ratkomiseksi. Tulepa vain konstinikkareiden joukkoon!
Lämpö helliköön kaikkien niveliä ja mieltä!

Ei täällä kukaan valita turhaan. Täältä etsitään ja saadaan
apua ja neuvoja toisilta, jotka ovat " joutuneet " kokemaan
samanlaisia kokemuksia, siis kaikilta näiltä ihanilta ja
parhailta vertaistuilta!

Kaikilla ei ole edes muita mahdollisuuksia kertoa huolistaan, onneksi meillä on tämä palsta. Ja näköjään on
aika suosittu, koska tätä näin paljon luetaan ja näin paljon
myös kirjoitellaan. Elikkä hyvä ME !

Aurinkoisia ja lämpöisiä kaikille
Auriel

Apua! Mä nyt hiukan kärjistän, mutta eikö enää vertaistukipalstoillakaan saa valittaa? Onko koti se ainoa paikka missä se on sallittua ja sielläkin niin ettei vaan kukaan muu kuule?

Mä olen viime aikoina valittanut kotona paljonkin ja huomaan lasettelevani ärräpäitäkin vaikkei se normaalisti kuulu tapoihini, mutta kivut ja olkapään hidas kuntoutuminen saa minut turhautumaan ja sitä myöten valittaminenkin lisääntyy. Toisaalta on myös sellainen juttu, jonka olen huomannut eräällä kipuijoitten palstalla, että silloin kun itsellä menee hyvin ja toisilla on isoja ongelmia ei tavallaan iletä iloita siitä omasta hyvästä olosta tai siitä, että on löytänyt hyvän kosntin jolla selviää vaan silloin helposti vaikenee kokonaan ja käy vain lukemassa toisten kirjoituksia. Joten valittakaamme kun tunnemme siihen tarvetta, julistaa illanvirkku Merja.

Vielä lisään tähän...
Aina ei myöskään liikapaino ole ongelmana. Painan 52 kiloa, uin, pyöräilen ja liikun mahdollisuuksien mukaan. Polvet kuitenkin leikatttu 10 kertaa ja loppua ei näy. Olen siis 27 vuotias ja jäämässä hetkellisesti pois työelämästä kun en siihen oikeen kykene aina niin kuin pitäisi. Sanotko siis väiski, että en saisi valittaa lainkaan?
Katsohan itse sinne peiliisi ja ole hiljaa. Tässähän on juuri se ideana, ettei kukaan meistä polta omaa perhettään loppuun VALITTAMALLA vaan jakaa sitä taakkaa meille muille lukijoille.   Entäpä ne joilla ei ole perhettä? Kelle he valittaisivat??

Joskus tuntuu kyllä minustakin siltä, että kontaktia haetaan valittamalla mutta en siinä mitään pahaa näe. Mahtuuhan tänne. Ja ihmisten kivunsietokykykin kun on niin kovin erilainen. Niin että antaa tulla vaan jos vähänkin helpottaa. Ilahduttavaa täällä on myös se, että kaikki jakavat auliisti kokemuksiaan niin hyväksi kuin huonoksikin kokemistaan asioista ja se vasta  hyvä on se. Näinhän tulemme ikäänkuin vähän tutummiksi kaiken aikaa. Niin että jatketaan vaan.

Hyvässä tarkoituksessa vain kirjoittelin. Anteeksi jos tuli nyt vahingossa astuttua varpaille. Näin sitä usein käy. Panacod ei ole muuten mieto opiaatti vaan sisältää paracetamolia ja kodeinia eli kuuluu samaan ryhmään kuin tuttu miedompi Panadol. Näistä lääkkeistä saa tarkempaa tieta osoitteesta http://www.tohtori.fi/laakeopas/ ; Eivätkä ne buranat ja voltaretkaan nivelrikkokipua taltuta ja mahansa niillä ajan mittaan vain tärvelee eli ihan juuri kuin sinulle on käynyt. Tulehduskipulääkkeitä vastaan on paljon viime aikoina kirjoitettu ja siirrytty juuri vaarattomampien paracetamolien käyttöön. Siis suo siellä vetelä täällä. Mutta toisaalta kuka sitten kestää kovaa kipua kaiken aikaa. En minä ainakaan. Minulle tulee välillä niin kova paikka, että olen enemmän kuin kiitollinen kun saan sen väliaikaisesti taltutettua. Ja tietysti onnellinen, että olen löytänyt itselleni sopivan lääkkeen, jota minun ei edes tavitse jatkuvasti syödä. Reumaatikot joutuvat kuitenkin käyttämään näitä vahvoja lääkkeitä kaiken aikaa ja siksipä eräällä tutullani on juuri samanaikaisesti myös oma lääke vatsan suojaamista varten. Nykyisin tosin markkinoilla on myös nämä uudet vatsaystävällisemmät tulehduskipuilääkkeet, jotka sopivat hyvin toisille ja siten taas toisille ei. Ja se Arhtrylkin on nivelrikon hoidossa ihan avainasemissa sekä tietysti myös Hyalgan-pistokset. Mutta olen varma, että lääkärisi tietää asiat kohdallasi parhaten eli kirjoitelen tässä ihan vain yleisluonteisesti. Hyvää jatkoa sinulle!

Tyhmä kun on niin ei osaa asiaansa muotoilla kyllin selkeästi. Eli itse asiassa alkuperäinen viestini oli, ettei kannata syödä mitään lääkettä pitkään ja suurina annoksina, jos se ei kerran auta. Pitää siis vain pyytää lääkäriltä kokeeksi jotain muuta sorttia, kunnes se oikea löytyy. Mulle on tehty se gastroskopia ilman kurkkupuudutussuihketta ja ei se silloin mitään herkkua ollut.  Puudutussuihkeen kera varmasti on paljon helpompaa. Nyt sitten ainakin saat vatsaasi sen suojalääkityksen, jos kerran verenvuotoa on ollut. Vatsakipuja kannattaa aina valittaa ajoissa lääkärille jos kerran joutuu kipulääkityustä jatkuvasti ottamaan. Rohkeutta!

Ja voisinpa vielä tuohon ensimmäiseen kommentiin lisätä-

Ei se laihduttaminen ole helppoa. Ja toiset meistä joutuvat syömään lääkkeitä jotka keräävät mm. nestettä? Oletko miettinyt sitä.
Ei kaikki nivelrikkoiset ole ylipainoisia.

Itse nyt molempien polvien uusien nivellien jälkeen olen taas löytänyt tuon liikunnan - oikein urakalla. ½vuotta olen käynyt 3-5kertaa viikossa kunnolla liikkumassa, bodybalancea ja muuta kunnon hikijumppaa, mutta painoa ei ole pudonnut yhtään. Vaikka samalla on tuo ruokavalio mennyt uusiksi!!!

Mutta olen tyytyväinen itseeni. Minulla on ihana (itseäni nuorempi) mies joka rakastaa minua ja kaksi lasta joista olen ylpeä!

Ja täällä sitä saa valittaa jos jossakin. Olemme kaikki "samassa veneessä?

Kymmenen pistettä - juuri tuota tarkoitin!

Seabird kirjoitti 05.12.2011 klo 19:17:58:

Hih! Niinpäs olikin jo vanha viesti.  Voisin vielä jatkaa tähän kuitenkin, että on mukavaa, että on olemassa tällainen palsta, missä saa jakaa kokemuksiaan ja saa myötätuntoa vaivoilleen.  Olen huomannut, että harva ymmärtää, mistä nivelrikkokivuissa on kysymys. Ihmiset kyselivät minultakin, että minkä ihmeen takia sinä menet lonkkaleikkaukseen ja sitten seuraava kysymys on, mikä on nivelrikko. Olen yrittänyt vääntää sitten ratakiskosta, että on liikerajoituksia ja on jatkuvia kipuja, mutta joskus jutut tuntuvat menevän kuuroille korville. Siksi on ihanaa saada vertaistukea teiltä, arvoisat kanssasisaret ja -veljet. Olen saanut monia vinkkejä täältä palstalta. Nivelrikko on sitäpaitsi sellainen vaiva, että se kulkee monesti suvuttain. Tottakai painon kurissa pitäminen auttaa, mutta monella liikkuminen alkaa vaikeutua nivelrikon edetessä ja siinä vaiheessa paino alkaa lisääntyä. Niin kävi itselleni, ylipainoa on jäljellä, mutta olen saanut sitä pudotettua suurimmista lukemista (166/106) nykyiseen 96 kg:oon. Mutta suunta on alaspäin, uskon niin. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!!

Vaikka vanha ketju onkin, aina välillä paikallaan näitäkin läpikäydä.

Mun henk.koht kokemus nyt muutaman kuukauden ajalta on, että tämä on yksi parhaista vertaistukisivustoista mitä on.

Aina ei voi perheenjäsenille kipuja valittaa, eiväthän he voi tietää miltä ne oikeasti tuntuvat kun eivät niitä ole itse kokeneet.

Pään- tai vaikkapa hammassärky ei ole mitään tähän verrattuna, vaikka inhottavia ovatkin. Niihin auttaa peruslääkkeet. Mutta kun niveliä särkee, tuntuu ettei mikään asento ole hyvä, likkuminen hiukan auttaa, muttei sitäkään kauaa pysty tekemään.

Kierre on valmis. Kuinka paljon henkisesti helpottaa kun niitä kipuja voi täällä kertoa ja voi lukea ettei ole ongelmiensa kanssa yksin.

Se antaa voimaa elää päivän kerrallaan.

Niin, turhaahan se valittaminen on, kun kukaan ei varmasti ymmärrä, jolla ei ole koskaan ollut vastaavanlaisia kipuja.
Kun syö lääkkeitä yli sallitun ja vielä koettaa elää suht normaalia elämää vaikka koskeekin joka askeleella niin toivoisi todellakin että juuri sillä hetkellä olisi ystävä, jolla olisi samanlaisia vaivoja ettei tarvitsisi valittaa ihmiselle, jolta ei saa minkäänlaista vastakaikua. Kipu on aika suhteellinen käsite. Olin kesällä esim. menossa eräisiin juhliin (lakkiaisiin) mutta en kivun takia päässyt. Julkiset eivät kulkeneet ja kyytiä en saanut mistään. Silloinkin yritin kovasti selittää että kävelymatka bussipysäkillekin on liian pitkä, mutta kun ei ymmärretty niin ei ymmärretty, seinille haastelin. Itku meinasi siinä tulla. Eikä siinä kaikki: sain kuulla jälkeenpäin kunniani kun en tullut juhlaan  . Nyt se tuli melkein se itku vaikka tuosta on kulunut jo tovi. En nykyään odota minkäänlaista myötätuntoa enkä suutani avaa vaikka mihin tahansa koskisi enkä kyllä taida kuunnella muidenkaan vonkumista, ainakaan niiden, jotka ovat "muka olleet ymmärtävinään" , eri asia te ihanat ihmiset täällä, teitä kuuntelen mielelläni ja elän hengessä mukana. Jaksamista kaikille teille 

Nii-in.
Tuohan se on, että itse on ollut "pitkällä matkalla kipujen maassa" ja muu maailma menee menojaan, odottaa että itse toimisi kuin terveenä ollessaan. Nuo muiden sanomiset täytyy vain jättää omaan arvoonsa, yleensä he eivät tarkoita mitään pahaa, eivät vain hoksaa että auttakkin olisi voinut. Tämä yhteiskunta vain kulkee pärjäävien ja "projektimyönteisten" tahtiin, joten siihen on sopeuduttava.

Itselläni on tuo marssimurtuma/rasitusmurtuma, lihaskalvotulehduksen (bursiitti, joka on jo hieman parempi, mutta ei poissa) ohella polviproteesin (joka on ok) laiton jälkeen. Nyt on 7 viikkoa menty viikko kerrallaan, ihmetellen mikä mahtaa vaiva olla.

Ensiviikolla pitäisi päättää että jaksaako töissä ja siitä sitten riippuu onko joulu vapaata töistä vai ei. Suunnittele siinä sitten joulua, missään, mitenkään. Lupaako sitä liikoja, jos lupaa että ei joudu töihin? Yksi lomaviiko saatiin sentään siirrettyä kevääseen.. . Sairasloma ei todellakaan ole sama kuin loma.

Usein myös on niin, että sitä omien vaivojensa keskellä unohtaa, että muu maailma menee ja muillekkin tapahtuu hankalia ja elämää mullistavia asioita, vähän toisella tavalla vain kuin itselle. Lapset kasvat, omat vanhemmat vanhenevat, työ muttuu- kaikkea sellaista. Viimeaikoina on hankaluutena ollut suunnitella mitään, kun on kolme -neljä muuttujaa kuten oma kunto, sairasloman kesto, työvuorot,mahdollinen loma, työssä jaksaminen ylipäätään, muutoksissa mukana pysyminen..

Itse olen yrittänyt sanoa lyhyesti että mikä on hankaluus ja miksi en voi osallistua johonkin asiaan. On toisten ongelma, jos eivät sitä ymmärrä. 

Itselläni pari vuotta tosi hankalaa aikaa, jolloin ei ole tiennyt mitä ensiviikolla on edessä. Ei ihme että ympäristö ei pysy mukana käänteissä, kun itselläkin on tekemistä, että missä mennään. Joten, tästä kuntoutumisestakin pitää pitää välillä lomaa .

Kipu ja väsymys ovat niitä asioita, jotka eivät vaan näy ulospäin juuri lainkaan. Ja monessa kohtaa ulkopuoliset suhtautuvat niihin lähes samalla tavalla.

Kun sanot, ettet halua tehdä jotain, koska sattuu, niin se luetaan, että käytät kipua vain tekosyynä. Pahimmillaan kommentiksi tulee että "tota vähän buranaa se helpottaa" ja perään vielä vähätellään lääkärin määräämiä kipulääkkeitä. Ja toinen sanoo, ettei kipulääkkeitä pitäisi syödä turhaan, vaan vain silloin kun oikeasti sattuu. Selitä siinä sitten, että nyt menee maksimimäärä tulehduskipulääkettä ja silti sattuu melkein sietämättömästi.

Väsymys on toinen. Kun sanoo, että "en nyt jaksa lähteä leffaan (juhliin, kahville, lenkille...)", niin sehän tietenkin tarkoittaa, että en joko halua siihen seuraan tai olen muuten vain laiska. Oikeasti syy ei voi olla siinä, että on nukkunut puolitoista kuukautta huonosti kivun takia (tai jostain muusta syystä) ja nyt oikeasti kroppa haluaa ne univelat takaisin. Aina löytyy se joku, joka toteaa, että kyllä häntäkin väsyttää, muttei silti valita tai että hän nukkui edellisenä yönä vain viisi tuntia.

Ja minä olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla ei vielä ole nivelrikkoa vaan joku reumatauti. Eli minulla on myös niitä hyviä ja täysin kivuttomia päiviä säännöllisesti. Ne luovat kovasti uskoa jaksamiseen. Toisaalta ihmiset eivät usko sitäkään, miten nopeasti se tilanne muuttuu. Saatan tänään käydä 5 kilsan juoksulenkin (ja vaikka salilla lisäksi) ja ylihuomenna aamupuuron keittäminen on melkein ylivoimaista saati kaupassa käynti. Viikon päästä taas lähes kaikki onnistuu. Ilmeisesti kun on kipeä, niin pitäisi sitten olla aina kipeä.

..jatkanpa vielä omaa narinaani:
Huomaan kärjistäneeni vähän asioita. Toisaalta ei minullakaan ennen näitä kipuja ollut mitään käsitystä mitä kipu todellisuudessa on, että se on jatkuvaa, juilivaa eikä koskaan mene pois lääkkeestä huolimatta edes yöllä levossa. Ainakin itse jatkossa ymmärrän millaista kipu on kun on nivelrikkoa, oli se sitten missä vaan. Minulla oli joskus työssä työtoveri jolla oli nivelrikkoa sormissa ja hän valitti niistä joka päivä. En silloin ymmärtänyt, mutta nyt ymmärrän kun itseen on koskenut. Olen aina ollut lisäksi hyvin lääkekielteinen, sekin asia on muuttunut, otan lääkettä kun koskee, vatsansuojalääkkeitä unohtamatta. Kipu tekee ihmisestä valittajan, ennen leikkausta olin oikea hirviö, pienestäkin poikittaisesta sanasta ja tilanteesta hermostuin, nyt on onneksi toisin, onneksi  . Voikaa hyvin 

Voisin minäkin valittaa vähän. Jalka ollut kipeä nyt jotain 3-päivää enkä ole sitä normaalia enempää rasittanut. 

Tuo on hyvin sanottu.... ne joilla ei ole nivelongelmia ollut eivät voi tietää, mitä se kipu niissä on. Kyllä sitä miettii, missä "valittaa" ja missä ei.

Valittamisesta sen verran,että mieluummin valitan täällä kuin kotona puolisolle. Hän käy töissä, hoitaa kaupassakäynnit ja suuren osan kotitöistä, joten en halua vaivata häntä.

Sairausloma ennen leikkausta on hyvä asia siinä vaiheessa kun työkyky ja jaksaminen on mennyt. On parempi käyttää ne voimavarat kunnon ylläpitämisen kuin sen romahtamiseen yrittämällä sinnitellä töissä.
Leikkauksen jälkeinenkin aika tulee ja mitä paremmassa kunnossa on leikkaukseen mentäessä, sen helpompaa, nopeampaa on kuntoutuminen --- noin ainakin sanotaan.

Totta Salla, samaa mieltä kanssasi ja olen havainnut tulokkaana, että meidän kaikkien kokemukset ovat niin eri vaiheissa... Tämä on toisaalta helpottavaa tietää, että joku odottaa leikkausta (kuten minäkin), joku on jo juuri leikattu ja joku on jo hyvän aikaa toipunut ihan mukavasti. Kaikille oikein hyvää vuotta 2012! 

"Vinkin" noudattaminen ei ole niin helppoa, vaikka jokainen sen varmaan tietää.
Moni asia voi painaa vaakakupissa.
Taloudellinen tilanne, pitkittynyt sairausloma voi johtaa työpaikan menettämiseen. Kotiin jumiutuminen voi sekin ahdistaa. Voi olla tunne ettei saa liikkua missään, kun on sairauslomalla, vaikka tuossa tilanteessa nimenomaan pitäisi.

Leikkauksesta toipumiseen menee aikaa, sitä ei voi kiirehtiä, ei kannata verrata kaverin toipumiseen. Helppoa ei aina ole, väkisinkin tulee mietityksi miksi joku tekee melkoisen pitkiä lenkkejä pian leikkauksen jälkeen ja toinen pääsee häthätää postilaatikolle, lähikauppaan.
Ulkoiset paineet voivat olla kovat niin se sanonut kuin itse luodut. Kovin vierasta ei varmaan ole mitä saatetaan sanoa:
"kuinka voit olla väsynyt sinähän olet / ollut lomalla.
Kuntoutuminen on kovaa työtä ja vaatii aikaa.
Kun palaa työhön, opiskelun pariin, kuntoutuminen ei kuitenkaan ole täysin valmis. Sitä tapahtuu edelleen pitkin matkaa. Ihan valmista ei tulee koskaan omia, alkuperäisiä niveliä ei korvaa mikään. Vialliset nivelet on kuitenkin huo-
nompi vaihtoehto tekoniveliin verrattuna.

Lainaus:


Ei todellakaan kaikki nivelrikkoiset ihmiset ole ylipainoisia!!! Itse painoa 45kg ja pituutta 157,7cm. Eli pitäisikö minun laihduttaa?? (Nivelrikko/-reuma epäily.) hieman menisi ristiin lääkärien sanomisien kanssa...

Ja mielestäni tällaiset palstat ovat juuri tarkoitettu "valittamiseen". Juuri täällä niitä ihmisiä on, jotka ymmärtävät. Niille, jotka eivät ymmärrä asiat saattavat kuulostaa valituksilta, mutta toisille, jotka ovat kokeneet saman, ne eivät sitä välttämättä ole.

Joten ole ystävälliknen ja tutkaile viestiäsi, aloittaja. Etkö sinä itse juuri valita siitä, kun muut "valittavat"??

Minä valitan  siksi,koska olen katkera.
Sain uudet proteesit lonkkiini ja vain toinen toimii.Jopa keskimääräistä paremmin,kertoi ortopedi viime viikolla.
Tutkittu on ja kuntoutettu,ja kuntoutus alkaa taas.Saan lihasvoimaa,mutta taipuisuutta en,kertoi samainen ortopedi.
Omaan piikkiin en mitään suostu enää ottamaan,välillä syyttelin itseäni.
Samalla lailla olen elänyt tämän toimimattomen lonkan kans,kuin toimivankin.Samalla lailla tehnyt tunnollisesti määrätyt jumpat.Ja jättänyt välillä tekemättä
Eilen kävin kävelyllä taas, ja kyllä se on hankalaa,kepistä huolimatta.
Tulen varmaankin valittamaan täälläkin,kun siltä tuntuu.Ei minusta eroon pääse
Toki hyvänä päivänä lupaan kertoa myös positiivisia asiota.Niitäkin kun on,ja toivottavasti enenevässä määrin,kunhan nyt asennoidun elämään puoliksi toimivan kehon kanssa.

Eikös tämä klubi ole juuri tätä varten -- jaetaan ilot ja surut.
Ennen vanhaan sanottiin jaettu suru on vain puolikas, jaettu ilo kaksinkertainen.

Minä olen vihainen ja pettynyt siitä, etten saa olla terve, vaan joudun kärsimään näistä jatkuvista kivuista. Tällä hetkellä olkapää, peukaolon tyvinivel ja lonkka ovat tosi huonoina. Yöt menevät siinä, että etsin kivutonta nukkuma-asentoa ja käyn ottamassa lisää lääkkeitä, jotta särky loppuisi - usein turhaan.
Kävely ja käsillä työskentely on hankalaa. Viime päivinä itku on ollut pinnassa useampaan otteeseen, sillä tämä kaikki harmittaa ja masentaa niin paljon, kuitenkin eteenpäin on porskutettava periksi antamatta.
Ainut toive on, että säryt joskus lakkaisivat, mutta niin tuskin tulee käymään, sillä nivelrikko tuntuu syövän kaikki niveleni. Ikää ei ole kuin vähän päälle viisikymmentä. Romu mikä romu.